Foorumi

Please or Rekisteröidy to create posts and topics.

Irene Raine (toimitusjohtaja)

Irene "Inkku" Raine, 37

Toimitusjohtaja
Master-ratsastuksenopettaja
Kilparatsastaja (kenttäratsastus CIC5, kouluratsastus Prix St Georges)

Syntyjään penniläläinen ja maailmalla siipiään niin Vantaalla kuin Luxemburgissakin kokeillut kenttäratsastaja. Inkkua voisi ihan oikeasti kuvailla hyvätuuriseksi ihmiseksi, tai ainakin sellaisena monet hänet näkevät: perintökartano saaressa ja rikas ulkomaalainen aviomies. Dream come true, right? Siitä olisi helppo päätellä muutamakin asia. 1. Nätti blondi, on siis simppeli. 2. Rikas. 3. Kyllähän siinä äkkiä neste nousee nuppiin. No, kaikki enemmän kuin kolme lausetta Inkun kanssa vaihtaneet tietävät, ettei asiat ihan niin yksinkertaisesti kuitenkaan ole. Älä anna ulkokuoren hämätä!

Inkku on pohjimmiltaan sydämellinen ja lojaali, ottaa aina muut huomioon ennen itseään.  Itseään kohtaan hänellä onkin tapana toisinaan olla turhankin ankara. Inkku on kaikessa (paitsi itsessään) jotakin positiivista aina raivostuttavuuteen saakka näkevä nainen, aina hymy huulilla. Inkku on niitä tyyppejä, joiden kanssa löytyy aina jotakin jutusteltavaa vailla kiusallisia hetkiä, kuin tämän olisi tuntenut aina.

Irene inhoaa kaikkia teknisiä aparaatteja ja mieluiten pysyy kaukana ratsastuskeskuksen toimistosta. Pakollisten toimistopäivien jälkeen hän onkin aina ihan loppu ja kireä kuin viulunkieli. Irenellä on pitkä pinna, mutta toisaalta rutosti temperamenttia. Yhdistelmä on hieman erikoinen ja toisinaan räjähtelevä. Ja seuraavana hetkenä Inkku on taas oma aurinkoinen itsensä, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

» Ratsastajana Inkku on aloittanut klassisen kouluratsastuksen opeissa, mutta sydämeltään kenttäratsastaja. Ei osaa pelätä mitään, edes parin pahemman putoamisen jälkeen. Niiden seurauksena oikean käden ranne on murtuman jäljiltä hieman jähmeä eikä aina toimi ohjien kanssa niin kuin toivoisi, ja lantio on hieman vino. Nämä aiheuttavat Inkulle enemmän vaikeuksia kuin nainen tahtoisi myöntääkään. Siitä huolimatta hän on viime aikoina viehtynyt kouluratsastuksen maailmaan, vaikka naureskeleekin olevansa kerettiläinen kenttäratsastaja koulumaailman vietävänä. Inkun itsekriittisyys lienee naisen heikoin lenkki fyysisten rajoitteiden lisäksi.

» Valmentajana ja ratsastuksenopettajana Irene on tiukka ja vaatii kaikkia poistumaan mukavuusalueeltaan tavalla tai toisella, mutta hän osaa katsoa sen sellaisiin kohtiin ja asioihin, jotka oikeasti edistävät ratsastajan kehittymistä. Irene uskoo tieteeseen ja tutkittuun tietoon ennen mutuilua tai etenkään  "tää nyt on aina tehty näin" (jollaista ajattelua hän muuten vihaa), eikä häneltä uudet ideat äkkiä kesken lopukaan. Luovuus on ehdottomasti yksi Inkun vahvuuksista! Valmentajana Inkulla on taito pysyä rauhallisena ja siirtää paljon tietoa parilla lauseella.

» Ulkonäöltä Ireneä on kutsuttu usein sieväksi. Hänellä on siro leuka ja pyöreä otsa, korkeat poskipäät ja valloittavat hymykuopat. Vaaleanruskean ja kullanhohtoiset hiukset, joihin aurinko vaalentaa raitoja. Hiukset luonnostaan laineilla ja yltävät lapoihin, tosin yleisimmin ovat löyhällä nutturalla tai ponnarilla. Irenellä on hämmästyttävän kirkkaanvihreät silmät. Noin 170cm pitkä, hoikka. Käyttää koon 34/36 vaatteita, tosin yläosat kokoa-paria suuremmat melko runsaan poven vuoksi. Pukeutuu siististi, useimmiten teknisiin ohuisiin takkeihin. Luottaa tummansinisiin- ja harmaisiin ratsastushousuin. Kesällä joko pikeepaita tai toppi, jos ei ratsasta niin farkkushortsit ja jodhpurit. Talvella pitkä paksu toppatakki. Pitää tummista ja murretuista väreistä. Irenellä on usein pienet helmikorvakorut. Pieni tatuointi korvan takana.

» Puhuuu äidinkielenään suomenruotsia, vaikka suomi kakkoskielenä onkin lähes täydellistä. Myös englanti taittuu ongelmitta. Pärjää saksalla ja luxemburgista ymmärtää perusteet vaikkei sitä juuri itse puhukaan.

»  Asuu aviomiehensä Alexandre Raineen kanssa tilan vanhassa rengintuvassa, josta ovat kunnostaneet viihtyisän modernin mummonmökin. Yksikerroksinen talo sijaitsee kartanon pihapiirissä, tallialueen takana. Pariskunnalla ei ole lapsia.

» Koira Löffe sekä omat hevoset Molly, Leksa, Karppi, Drago, Grady, Moona & Nata.

» Aiemmalta koulutukseltaan ratsastuksenopettaja ja hevosenhoitaja. Opiskellut myös kasvatustieteitä. Nyt jatkokouluttautumassa master-ratsastuksenopettajaksi, tavoitteena valmentajan paperit

Taustaa

Irene syntyi Penningeen keskelle äitinsä, kuuluisan Grand Prix-kouluratsastajan, Isabella Dammefjällan unelmaa. Nimi Isabella Dammefjäll oli kaikkien huulilla 70-luvulla ja vielä pitkälle 80-luvulle. Seurapiirikaunotar, rikkaan suvun matriarkka ja intohimoinen kouluratsastaja. Isabellan suunnitelmiin ei koskaan kuulunut perheytyä, mutta paratiisissakin tapahtuu toisinaan yllättäviä asioita. Isabella meni naimisiin tukholmalaisen pörssipohatan kanssa, kaiketi ajatuksenaan vain kerryttää kouluratsukasvatukseensa varallisuutta. Hän kuitenkin tuli raskaaksi ja sai Irenen. Välit tyttäreen eivät koskaan olleet kummoiset. Isabella sai vielä toisenkin lapsen, Henrikin, Irenen ollessa 5-vuotias. Dammefjällat elivät yltäkylläisyydessä, josta maallikot voivat vain haaveilla - ainakin ulospäin. Todellisuudessa lapset eivät saaneet sen enempää kuin luokkakaverinsakaan, sillä perheen rahat menivät Isabellan kouluratsuharrastukseen. Perheen isä menehtyi äkisti Irenen ollessa kymmenen vanha.

Ulkomailla kilpaileva Isabella oli vain harvoin kotona, ja silloin hänen elämäntehtävänsä oli keinolla millä hyvänsä opettaa lapsensa ratsastamaan. Pahin isku Isabellalle oli teini-ikäisen Irenen ilmoitus ryhtyä kenttäratsastajaksi. Tyttö oli jo ilmoittautunut ensimmäisiin kisoihinsa kaverinsa ponilla. Isabella ilmoitti, ettei katsoisi moista moiskaa kattonsa alla.

Välirikko oli valmis. Inkku ei pärjännyt elämänsä ensimmäisissä kenttäkisoissa alkuunkaan, mutta rakkaus lajiin oli syttynyt. Kotiinpaluu viikonlopun jälkeen oli vähintäänkin jäätävä: Isabellan vähäisetkin rahahanat olivat sulkeutuneet lopullisesti, äiti ei puhunut taikka edes katsonut tyttäreensä päinkään ja Henrik oli valinnut väärän puolen. Henrikistä tulisi tilan perijä, jatkaja äitinsä kouluratsukasvatukselle ja Dammefjällan uusi dressyyrikuningas. Irene muutti pois seuraavana viikonloppuna, vain 16-vuotiaana.

Irene asui viimeiset kouluvuotensa kaverinsa kanssa Pennilän tehdasalueella ullakkohuoneistossa. Jotain hyötyä Isabellan kurista ja ankaruudesta oli ollut, sillä Inkku harjoitteli säntillisesti niin maastoesteratsastusta kuin pänttäsi ylioppilaskirjoituksiin. Samalla hän teki kahdessa eri paikassa työtunteja, joten vapaa-ajan ongelmia ei juuri ollut. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Inkku haki yliopistoon Helsinkiin ja pääsi opiskelemaan kasvatustieteitä.

Vantaalla asuessaan Irene jatkoi hevosharrastusta, aluksi vuokrahevosten turvin ja sittemmin kimppahevosen. Yliopistossa hän tutustui pariinkin hevosihmiseen, joista toisen kanssa hän hankki puoliksi suomenhevostamman. Tamma oli 5-vuotias jo raviuransa lopettanut ja halvalla pois myyty raakile. Regina Solbacka treenasi koulupuolella ja Inkku laittoi kaikki liikenevät pennosensa valmentautuksaan kenttäratsastuksessa. Tiimi pääsi pidemmälle kuin kukaan olisi uskonut: Irene kipusi melkolailla suomenhevosen maksimitasolle kansalliselle CIC1:selle ja Regina starttasi vaativia luokkia. Suomenhevosen kaveriksi hankittiin melko pian virolainen ruuna, jonka kanssa tie ei ollut aivan yhtä auvoinein. Ruuna oli melko loukkaantumisaltis ja eteneminen hidasta. Tahtotila molemmilla naisilla oli kuitenkin erittäin luja, eikä hevosten hoidossa koskaan säästelty.

Melko pian ensimmäisten kansallisten starttien jälkeen Irenelle avautui mahdollisuus hevosalan uralle. Hän pääsi oppisopimuspaikalle vantaalaiseen ratsastuskouluun, jossa ensin hankki hevosenhoitajan ja sittemmin ratsastuksenohjaajan paperit. Inkulle tarjoutui harjoittelupaikka ratsastuskoulun omistajan tuttujen tilalta Saksasta. Opiskelu yliopistossa jäi paussille, hevoset menivät ohi. Suomenhevosen he Reginan kanssa myivät, mutta virolainen ruuna jäi Reginalle.

Saksassa Irene loi jalansijaa hevosalalle, solmi kontakteja aina tilaisuuden tullen ja ratsasti ihan kaikilla hevosilla mitä eteen vain annettiin. Ahkeruus palkittiin ja Inkulle tarjottiin lupaavaa nuorta oria ratsastettavaksi. Irene tarttui tilaisuuteen hetken harkittuaan ja pääsikin täysiveriori Bonaccordin kanssa nousemaan kansainvälisille kenttäradoille.

Eräällä kisamatkalla Inkku tutustui after rideilla luxemburgilaiseen melko nimikkääseen esteratsastajaan, Alexandre Raineen. Alexandre oli nouseva nimi eurooppalaisilla esteradoilla, tietenkin isänsä jalanjäljissä. Vanhempi Raine oli nimi jonka ihan kaikki tiesivät, vähintäänkin heppalehtiensä julisteista. Alexandre vaikutti pöyhkeältä ja muistutti kaikesta, jonka Irene oli Penningestä poistuessaan jättänyt taakseen. Ja siitä kaikesta, mitä hänellä ei koskaan ollut - lämmin perhe ja kannustavat vanhemmat. Liekö teinikapinan hengessä, Irene heräsi Alexandren hotellilta seuraavana aamuna, poistui jälkiä jättämättä ja toivoi ettei koskaan törmäisi siihen ärsyttävään, itseriittoiseen mieheen.

Hevospiirit ovat kuitenkin mitä ovat, eikä aikaakaan kun Irene törmäsi Alexandreen uudelleen. Ja uudelleen. Vähitellen teinikapinakosto muuttui kevyeksi hauskanpidoksi ja hauskanpito vakavammaksi. Viimeinen niitti oli kesätyö Raineiden estetilalla.

Samana kesänä Irene putosi radalla pahasti esteen sekaan, murtaen rytäkässä parin kylkiluun lisäksi lantionsa. Lääkärin tuomio oli karu: vaikka luut saatiin luutumaan ihan nätisti, satulaan ei olisi ainakaan vuoteen mitään asiaa. Niinpä Irene palasi Suomeen. Käsillä oli viimeinen vuosi yliopistossa, gradun kirjoittamista ja ensimmäistä kertaa ikinä - hevosetonta elämää. Tai niin Irene kuvitteli. Aika nopeasti veri kuitenkin veti takaisin talleille ja hän löysi itsensä kentänlaidalta. Inkkua pyydettiin pitämään tunteja, vähän siellä sun täällä. Pian Irenellä oli oma pieni mutta uskollinen joukkonsa ratsukoita, joita hän valmensi kohti kenttäratoja. Tilaisuus vuokrata pieni hevostila maneesitallin läheisyydestä tuli juuri oikeaan aikaan - Inkku oli juuri saanut gradun valmiiksi.

Inkku piti 7-paikkaista tallia pääkaupunkiseudun kupeessa, valmensi ja opetti. Vähitellen hän palasi itsekin satulaan, vain huomatakseen kaiken olevan vinon lantion ja huonosti toimivan ranteen kanssa huomattavasti haastavampaa. Itsellään hänellä oli ruunattu Bonaccord ja kirjava KWPN-tamma Paradise. Aika nopeasti kuvioihin astui myös Alexandre, joka asui puoliksi kotitilallaan Luxemburgissa ja osan ajasta opetteli sitkeästi suomen kielen fraaseja paikallisessa Siwassa asioidessaan. Suomessa Alexandrella ei ollut omaa hevosta, mutta hänen onnistui tehdä lakialan perheyrityksensä töitä Suomesta käsin. Samalla hän teki jalansijaa valmentajana. Yhdessä he matkustelivat paljon niin kilpailujen kuin Alexandren perheen takia.

Irene ja Alexandre menivät naimisiin melko koruttomin kekkerein ja perustivat yhteisen hevosalan yrityksen, joka tarjosi valmennusta ja pienryhmätunteja karsinapaikkojen lisäksi. Toiminnan laajentaminen tuli pian kyseeseen, ja vuokrapaikka kävi ahtaaksi.

Pariskunnan elämä mullistui erään kirjeen myötä. Irenen äiti oli kuollut. Hautajaiset olivat näyttävät, oikea paikallinen sirkus, johon koko Pennilä ja lähisaaret osallistuivat. Se oli ensimmäinen kerta kun Irene palasi saarelle. Hautajaisissa hänen veljensä haki riitaa. Henrik Dammefjäll oli tehnyt nimeä kouluratsastajana ja voittanutkin jo useampia pohjoismaisia arvokisoja ja cupeja. Samalla Dammefjällan tila oli jätetty hänen nimiinsä.

Vähitellen Irenelle valkeni koko kuva: tila oli ihan rappiolla. Isabella oli myynyt siitä melkoisen siivun jo 50-luvulla erään helsinkiläisen ratsastuskoulun kesäpaikaksi ja se oli päässyt pahasti ränsistymään koulun ajauduttua konkurssiin 2000-luvun alussa. Alexandre selvitteli asioita perheensä lakifirman kautta, ja pian laina oli selvä. Raineet jatkaisivat yritystoimintaansa Pennilässä, vanhalla kunnostettavalla tilalla. Mittavia remontteja tehtiin 2019-2021, jolloin elokuussa ratsastuskoulu ja yksityistalli viimein päästiin avaamaan.

Henrik ei pitänyt ajatuksesta, mutta sentään vanhan kartanon tilukset olivat mittavat. Henrik oli kuitenkin pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, joten Raineet suostuttelivat hänet vuokraamaan Wiisteen kartanon museo- ja  hotellikäyttöön. Tämän lisäksi Irene lähti pitkin hampain mukaan Dammefjällan koulutallin yritystoimintaan, vilpittömänä halunaan pelastaa vuosikymmenien toiminta.

Tilasta lohkaistiin vielä Reetta Kalliolle oma ponitalli vuokralle, ja viimein sekä Dammefjällan että Raineiden asiat alkoivat olla mallillaan. Väleissä he tosin eivät edelleenkään ole...