NIMI
Rotu ja sukupuoli:
Väri ja merkit:
Säkäkorkeus:
Syntynyt, ikä:
Kasvattaja:
Omistaja:
Rek.Nro.:
Kouluratsu:

Barnby Marina
Suomalainen puoliverinen, tamma
punarautias
170cm
10.08.2020, 14v.
Kungsby Stall, FI
Irene Raine (Inkku R. VRL-14959)
VH20-031-0244
Prix St Georges

KTK-III, 3 Star Prospect, First Champion

Joko mennään!

Rilla on Inkun oma kouluratsu, joka silloin tällöin osallistuu kokeneimpien sennujen koulutunneille- ja valmennuksiin. Pääsääntöisesti se toimii kuitenkin omistajansa yksityisenä kilparatsuna. Rilla on melko haastava hevonen, mutta pohjimmiltaan kaipaa vain hurjasti tutun kaksijalkaisen tukea ja turvaa, vaikka päällisin puolin saattaakin vaikuttaa kuumalta ja itsevarmalta.

Hoitaessa ja maasta käsitellessä Rilla on melkoisen hermostunut ja kärsimätön tapaus. Sillä on niin sanotusti kilpahevosen luonne, eikä se malta odotella pitkiä aikoja paikoillaan. Se alkaa oitis kuopsuttaa lattiaa ja nostella etukavioitaan korkealle ilmaan, jos kohtaa mielestään epäoikeudenmukaisen pitkiä odotteluaikoja. Rilla hoidetaankin aina käytävälle sidottuna tai pesupaikalla! Karsinassa se ei varo lyttäämästä hoitajaa tohinoissaan seinää vasten. Rilla kun haluaa aina olla tilanteen tasalla ja osallistua kaikkeen – samanaikaisesti harjaamiseen kuin myös käytävän ja vierusnaapureiden vahtaamiseen. Iso tamma osaa käyttää kokoaan hyväkseen ja nostaa päätään ylös kun pitäisi pukea suitsia tai riimua. Mahan alta ja jalkoja harjatessa tamma kiukustuu ja nostelee takasiaan mahan alle varoittavasti.

Rillalla on hieno koulusuku ja se on ammattilaisen kouluttama ratsuhevonen. Oikea helmi siis! Ainakin paperilla… Rilla on äärettömän vaativa ratsastajalleen, mutta palikoiden loksahtaessa kohdilleen se palkitsee kovan työn upeilla liikkeillä. Rilla ei anna yhtäkään ratsastajan virhettä anteeksi. Se ei kuuntele heiluvia pohkeita tai kovaa kättä vaan protestoi nykimällä ohjia ja potkimalla sivulle. Rillalla ratsastaakin vain kokeneimmat ratsastajat. Sillä on ratsastuskoulun upein ravi, leijaileva ja viipyilevä. Etenkin kankikursseilla Rilla loistaa! Tamma syttyy ja jopa hieman kuumahtaa kun pääsee toden teolla näyttämään kyntensä tehtävien ja sarjojen vaikeutuessa.

Estetunneilla Rillaa nähdään sitäkin harvemmin, se kun suutahtaa jos jokin tehtävä ei onnistu. Rilla kyllä ylittää esteet, muttei erityisemmin nauti hyppäämisestä. Sen sijaan se käy kierroksilla ja jännittää hurjasti ensimmäisiä hyppyjä.

Maastossa ja kisapaikoilla Rilla steppailee ja pälyilee ensi alkuun, mutta rauhoittuu kunhan ratsastajan pää pysyy viileänä.

Suku & jälkeläiset

Routine F

FWB m 170cm
Cristiano Prada

TRAK rn 170cm
Roy Rogers
VIR MVA Ch, KRJ-I
Caprice Prada
Derienne F
FWB prn 171cm
Ch, KTK-II, KRJ-I
VIR MVA Ch Oldfinion Masterpiece
VSN W Ch, VSN R Ch, KTK-I,
KRJ-I, YLA1, KV-II
Darlana Wolf
Ch, KTK-II, KRJ-II, YLA2
Meghaera Ruby

FWB rt 169cm
KTK-III
Sirensong Vegas
HANN rn 166cm
KTK-II
Huntsong Vegas
KTK-I, KRJ-I
KWB Photomania
Mesmerize F
FWB vkko 171cm
Ch, KTK-III, KRJ-I
Chryses von Lark
KRJ-I, KV-II
Mesmer Vegas
KTK-II, KRJ-I, YLA2
FWB-o. FD Marquis
i. Montesquieu Sw s. 02.05.2022 om.: Dammefjälla Dressyr

5-polvinen suku. Tarjolla jalostukseen vähintään 4 polvisille oreille puoliveri- ja ratsuponijalostukseen.
✗ Herkkyys ✗ Nopeus ✗ Laukka
✔ Ravi ✔ Voima ✔ Hyppytekniikka

Kilpailutulokset

Kisaeläkkeellä.

OminaisuusPisteet
nopeus0
kestävyys0
hyppykapasiteetti0
rohkeus0
kuuliaisuus ja luonne3006.69
tahti ja irtonaisuus3307.45
tarkkuus ja ketteryys0
askellajien näyttävyys0
itsevarmuus0
energisyys0

13-vuotiskausi

07.11.2021 | Hiivuri  KRJ Tarinakilpailut | Vaativa A | Irene Raine | 1/5 (tuotos luettavissa päiväkirjassa)

Menestys

♡ 31.08.2021 RHLA XLII-tilaisuus First Champion
(70,000 %) 7.5 / 3.5 / 3.5 / 7.5 / 9.5 / 9 / 8 / 7 / 7.5

♡  RMP Ensiarvostelussa 970p., 3 Star Prospect

♡ 31.10.2020 Hevoskantakirja KTK-III
16 + 16 + 16 + 16 = 64p.



 

Päiväkirja – yhteensä 6 merkintää

​Palkintokouluvalmennus Hiivurissa, valmensi Aino Kurkinen (VRL-12701

Ratsukko oli tehnyt minuun syvän vaikutuksen voittaessaan Hiivurissa järjestetyn vaativa A -luokan, ja odotinkin valmennukselta kaikin puolin paljon. Miellyttävä, kutkuttava jännitys lepatti vatsanpohjassani seuratessani ratsukon verryttelyjä, Inkun siistejä apuja sekä alati rentoutuvaa Rillaa. Raudikossa oli näkynyt vähän jännittyneisyyttä, pientä liikkeen nykivyyttä sekä jännityksestä johtuvaa pään nousemista kaksikon aloittaessa käyntiverryttelyn. Varsin nopeasti tamma kuitenkin tyyntyi todetessaan ratsastajansa osaavan asiansa, pää painui rennompana alemmas, jalkojen liikeratojen nykivyys katosi muuttuen pehmeämmäksi ja irtonaisemmaksi.
”Siirry hieman uran sisäpuolella, pysytellään tänään poissa uralta. Teet oikein hyvää pohjatyötä, pidän etenkin pienistä tempomuutoksista ja siitä, ettet vain oletuksena tyydy hevosen tarjoamaan tahtiin vain oikeasti ratsastat itse. Myös kulmatyöskentelysi on kehujen arvoista. Kyllähän minä tiesin sinun olevan osaava ratsastaja, mutta mieltäni lämmittää aina, kun ihan itsestäänselvyydetkin otetaan huomioon kunnolla eikä huitaista vähän sinne päin.”
”Ratsasta yhä käynnissä, pitkillä sivuilla voit jatkaa tempomuutoksia, mutta päätyihin vuoron perään ympyrä ja neliö. Toivon näkeväni tasakokoisia kuvioita, siistejä teitä ja kunnon kulmatyöskentelyä, rehellistä taipumista ja suoristumista.”

Käyntiympyrät ja -neliöt sujuivat toivotulla varmuudella. Inkku ratsasti Rillaa vähän parempaan muotoon, vaikka edelleen pysyttiin vapaammassa ja pidemmässä, verryttelyyn sopivassa muodossa. Tamman takaosa oli hyvin mukana, asettuminen ja taivutus oli sopivan loivaa kuten suurella ympyrällä toivookin olevan. Kulmatyöskentelyn tarkkuus jaksoi ilahduttaa minua edelleen, aivan liian usein kulmat laiminlyödään, ja se onkin ensimmäisiä asioita, joita uusien valmennettavieni kanssa tarkistan.
”Rilla vastaa hienosti apuihisi, hyvä. Oikea kierros sujui hivenen paremmin, vasemmassa kierroksessa tahti hiipui parilla neliöllä. Kuitenkin tasaista suorittamista, vähän tarkkuutta, niin kumpikin kierros on tasavahva. Nyt sama juttu ravissa, sitten pidetään hetki välikäyntejä. Tänään pysytään aivan perusasioiden äärellä, katsotaan toiste vähän korkeamman tason tehtäviä.”

Mainiosti sujuneiden verryttelytehtävien sekä lyhyiden välikäyntien jälkeen siirtymä varsinaiseen treeniin oli sujuva. Inkun rauhallinen, kauniisti paikoillaan pysyvä jalka sekä hyvä kehonhallinta saivat minut hymyilemään, samaten selkeän herkän Rillan vastaanottavaisuus saamilleen avuille. Puoliveritammalla oli selkeän laadukkaat liikkeet, erityisesti ravi, herkkyyttä ja voimaa ja varmasti ruutiakin, joka nyt ei kuitenkaan räiskähdellyt ylitse vaan muuttui toivotunlaiseksi työskentelyenergiaksi. Tätä ratsukkoa seurasi ilokseen!
”Kuten sanoin, pysytään aika lailla perusasioiden äärellä. Jatketaan edelleen pääty-ympyröillä, mutta nyt yhdistetään niihin pohkeenväistö. Etuosa pysyttelee ympyräuralla, takaosa siirtyy väistössä ympyrän ulkopuolelle. Väistö vain ympyrän niin sanotusti avoimella osalla. Kuten varmasti tiedät, tässä tarvitaan hyvää, aktiivista käyntiä, joten työstä ensin Rillan käynti ja muoto sellaiseen kuosiin, että nyt tehdään kunnolla töitä.” Inkku teki työtä käskettyä, nainen ratsasti siirtymiä käynnin sisällä kunnes oli tyytyväinen Rillan liikkumiseen. Tamma vastasi apuihin upeasti! Ympyrävolttitehtävä sujui niin mainiosti, että muutama toisto per suunta riitti ennen saman tehtävän suorittamista ravissa. Eikä tätäkään montaa kertaa toistettu, pääty-ympyröiden koko ja muoto pysyi tasaisen hyvänä, väistöt olivat selkeät, Rillan käynti aktiivista, ratsukon työskentely harmonista.

”Jottei ihan täysin olla ympyröillä, niin ratsasta nyt ravissa uraa mukaillen, pysytään edelleen uran sisäpuolella. Käänny pituushalkaisijalle ja siitä pohkeenväistöä takaisin uran tuntumaan, saman tien väistön loputtua laukannosto. Laukka saa nyt olla isoa, rentoa ja melko vapaata, sellaista joka aukaisee lavat. Ravi sitten vähän enemmän sitä koulurataosastoa.” Inkku naurahtaa, rapsuttaa Rillan kaulaa ryhtyen sitten töihin. Pieni ravin työstö, sitten pohkeenväistön sekä laukannoston pariin. Kuten olin epäillytkin, tämäkin tehtävä sujui kumpaankin kierrokseen vailla moitteita. Rilla toimi pienin, kevyin avuin, ja vaikka se vähän kuumuikin laukasta se pysyi niin sanotusti lapasessa lähtemättä kaahaamaan kuin päätön kana. Tässäkin tehtävässä oikea kierros sujui aavistuksen vasenta paremmin, joskin ero oli hyvin pieni.
”Teitä oli ilo seurata, suurkiitokset puolestani tästä päivästä! Ja onnea vielä uudemman kerran luokkavoitosta, ratanne oli kaunis, yhteistyönne selkeästi toimii.”

KRJ-tarinakilpailut 07.11.2021 Hiivurissa

Tuomareiden kommentti: Tarina etenee johdonmukaisesti ja tuotoksessa tuodaan ihastuttavasti esille hahmon persoonaa. Tehtävänanto on otettu erinomaisesti huomioon ja teksti etenee johdonmukaisesti. Lukiessaan voi oikein tuntea kenttäratsastajan epävarmuuden ja suoranaisen pelon tulevaa koitosta kohtaan. Toivottavasti alanvaihtaja alkaa viihtyä uudessa penkissään ja valkoisten aitojen sisäpuolella, rutiinilla ja treenillä teistä tulee varmasti vielä mainio kouluratsukko!

Pyyhkäisin saappaanvarresta pölyraidan, jota en ollut aiemmin huomannut. Tulin samalla vilkaisseeksi kelloa – hitsit, kohta olisin jo myöhässä. Istuin Hiivurin maneesin kahvion vessassa ja olin aivan varma, että herkullinen latte kostautuisi vielä. En ollut saanut murustakaan alas sitten eilispäivän. Koko laivamatkan nyrpistelin vieressä muun tiimin mättäessä kitusiinsa buffetin antimia. ”No, eikö maistu?” Muistin valmentajani tivanneen. Olin vain pudistanut päätäni ja lähtenyt autokannelle tsekkaamaan hevosia. Tällä kertaa matkassa oli mukana vain pari hassua hevosta: Rilla, Lenni ja valmentajani älyttömän upea ruuna, jonka nimeä en ikinä muistanut. Tiedättekö, niitä niin tavallisia penoja ja lissukoita, joita ei vaan saa pysymään päässään. Hevoset voivat tietenkin hyvin, matkustus oli niille tuttua huttua. Minä sen sijaan en nukkunut keinuvassa pedissäni laisinkaan. Irene Raine, jännittääkö sua? Kyllä – kansainvälisillä neljän tähden kenttäradoilla kilpailluttakin voi jännittää. Etenkin, kun vastassa oli kovan tason kouluratsastajia toinen toistaan upeampine hevosineen. Mitä hemmettiä meikäläinen siellä teki? Joku koputti oveen. Siistin nutturaa pikaisesti ja syöksyin ulos.

Nousin Rillan selkään haparoivin ottein. Koulusatula tuntui aivan vieraalta, se oli kuin jalkoja vääntävä piinapenkki eikä mikään luksustason valtaistuin, jollaiseksi valmentajani sitä oli myyntipuheessaan tituleerannut. Regina Solbackaa tässä aika pitkälti koko sopasta oli kiittäminen. Mokoma oli puhunut minut hankkimaan paitsi monen tonnin satulan, myös vielä useamman tontun vieneen kouluhevosen. ”Kyllä sinä vielä opit tästä nauttimaan!” Reginan päättäväisyydestä oli sillä hetkellä todella vaikea saada kiinni. Rilla sentään tuntui tänään hyvältä. Se vertyi nopeasti eikä ollut moksiskaan maisemanvaihdoksesta. Mutta kun kaiuttimista särähti Irene Raine, Barnby Marinalla, en ollut enää yhtään vakuuttunut uudesta urastani kouluratsastajana. Rilla sentään oli aidoissa kuin kotonaan ja kaarsi kaulaansa ylpeänä ravatessamme kierroksen aitojen ulkopuolella. Silitin vaivihkaa sen kaulaa; ilman tätä hevosta (ja Reginaa) en ikinä olisi uskonut päätyväni ihan oikeisiin koulukilpailuihin. Jännitys kuristi kurkussa, mutta Rillan rauhallinen ravi hälvensi sitä askel askeleelta. ”Näytetään niille”, supatin koulutammalleni ohjaten sen kohti aitojen avoimena ammottavaa kitaa.

08.08.2021: Match Show Orange Wood Ranchilla

Tuomarin kommentti: ” Lempeä katse. Hermostunut kehässä. Karva hiukan hapsussa kunnossa. Ruohomahaa. Muuten hyväkuntoisen oloinen.”
Olisikohan aika laittaa Rilla kesän jäljiltä töihin ja ottaa paremmat kuvat mammasta…? Hehe…

29.7.2021 Ensimmäinen kesä saaressa

”Rillaaa!” Vislasin. Punarautias kohotti päänsä ruohikosta kaukana, lähellä rantaa. Merituuli puhalsi helpotusta paahtavaan kuumuuteen, jota oli jatkunut kesäkuun puolesta välistä lähtien. Sadetta oli tullut jokunen hassu pisara ja koko saari kylpi helteessä auringon polttaman keltaisena. Rautias ravasi häntä kaarella lähemmäs. Heh, väärä rautias – omani köllötteli pitkin pituuttaan heinikossa. Pujahdin aidan ali. Caro luimisti ja loikkasi laukkaan, viilettäen korvat suippoina kauemmas. ”Kuuleppas Rilla”, juttelin lähestyessäni kauneusunia ottavaa uljasta kilparatsuani, jottei se säikähtäisi, ”meidän pitäisi mennä töihin.” Rilla liikautti korviaan, muttei tehnyt elettäkään noustakseen heinikosta. Caro viiletti ohi ja sai Rillaankin vauhtia. Puoliverinen kampesi ylös, ravisteli itseään niin että pöllysi ja työnsi tottuneesti turpansa taskuuni. Tamma antoi yllättävän helposti kiinni, ehkä se tajusi, että pääsisi vilvoittavaan pesuun.

Rilla nautti pölyt pyyhkivästä vedestä turpa rutulla. Yleensä tamma kiukutteli ja hoputti minkä ehti, mutta nyt se ei ollut moksiskaan tallipihalla seisoskelusta. Minä sen sijaan huomasin harhautuvani ihan muihin ajatuksiin tuon tuostakin. Oliko katsomo nyt ihan varmasti pesty? Hikiviila loiskautti vettä maahan ja Rilla steppasi kauemmas. Pitäisikö kouluradalla olla orvokkeja ja pelargoneja vai sittenkin lobeliaa ja miljoonakelloa? Rilla yritti näykkäistä harjaa, tökkäsin sen turpaa kauemmas. Miljoonakello on kyllä tosi huomaamaton – pelargoneja ja orvokkeja! Tamma ei millään meinannut ottaa kuolaimia suuhunsa, vaan kiskoi päätään ylös. Kohta se vetäisi harjauspuominkin mukanaan. Huokaisin syvään. Pitää muistuttaa Lenaa, että tilaa varmasti tarpeeksi makkaraa. Tänne tulee kuitenkin lasteittain mannersuomalaisia. ”Trouble?” Alexandren huvittunut ääni keskeytti ajatuksenjuoksuni.
”Nah, nothing unusual”, hymähdin aviomiehelleni. En kuitenkaan estellyt minua huomattavasti pidemmän miehen tarttuessa suitsiin ja nakatessa ne punaisen tammani niskaan kuin kyseessä olisi keinuhevonen. Alexandre punttasi minut selkään ja ojensi kypärän. Kiinnitin hihnan ja kumarruin muiskauttamaan suukon sänkiselle poskelle. ”Hyvä tästä tulee!” Tokaisin, tietäen aivan hyvin, ettei miesparka ymmärtäisi lausetta saatika siihen piiloutuvaa sarkasmia. Hyvä, totta tosiaan.

Rilla oli ihan OK. Se ei ollut erityisen loistokkaalla tuulella, ei jaksanut nostaa kavioita aivan niin lennokkaasti ylös kuin tiesin koulutammani osaavan. Mutta se ei myöskään ryttyillyt tavalliseen tapaansa, joka oli ihan kivaa vaihtelua. Varsinkaan, kun istuin pesun jäljiltä hieman kosteassa selässä ilman satulaa. Kävin kouluradan jälleen kerran läpi – satulattomuus toi omat haasteensa. Suoritus oli ihan kelvollinen, vaikka yhdessä kohtaa ratsastin väärään suuntaan puolipiruetin jälkeen. Äh. Ohjelma oli ihan uusi, ja omista isojen kouluratojen vuosista oli jo aikaa. Hinku päästä niille takaisin paloi kuitenkin, Rillan myötä halusin jälleen kilpailla tosissani koulussakin. Käyntiosuus. Tämä oli vaikeaa, sekä minulle että Rillalle. Paljon hauskempaa oli suorittaa laukassa ja ravissa – käynti paljasti kaikki virheet armotta. Käyntiosuus oli brutaali, raaka – PAM! Rilla loikkasi sivuun lähes istuen takasilleen ja ryntäsi laukkaan kentän ympäri kuin päätön kana. Tarrauduin liukkaaseen vasta pestyyn ratsuuni kuin apina, päästellen suustani muka-rauhoittavia äännähdyksiä. ”Ptruu!” Lopulta – ikuisuudelta tuntuneen höykytyksen jälkeen – tamma hidasti, korvat villisti ympäristöä tarkkaillen. Rilla seisoi jalat harallaan ja puuskutti silmät laajenneina. Suoristin itseni sen selässä ja hain istunnan takaisin rauhoittaakseni ratsua edes hieman. ”Mikä hitto se oli?” Puuskahdin, taputtaen rauhoittuneen Rillan kaulaa. Hiki höyrysi sen kaulalla.
”Joku paukautti kottarit vähän kovemmin lantalassa”, Jonas Åberg, uusi ponien esteope ja huikean hienon Rollen omistaja, totesi olkiaan kohauttaen. Mies talutti Rollea vanhan tallin edustalle, kummatkin näyttivät luppakorvaisilta muuleilta, joiden riippuvia päitä ei hätkäyttäisi edes helikopterin laskeutuminen vanhalle kentälle, jonka perukoilla Rilla kasasi itseään. ”Jessus” mutisin, yrittäen jatkaa vielä radan loppuun, mutta eihän siitä mitään tullut. Liu’uin alas Rillan selästä, nostin ohjat kaulalta ja lähdin kohti vanhan tallin harjauspuomia.

9.3.2021 Yksityisvalmennus Ratsastuskeskus Eevassa

Rilla mupelsi kuolainta hermostuneena ympärilleen pälyillen. Olimme saapuneet varhain aamulla Ratsastuskeskus Eevaan, useamman tunnin ajon päätteeksi. Matka sinällään oli mennyt ihan hyvin, mutta Rilla ei arvostanut maisemanvaihdosta, ei sitten pätkääkään. Mietin jo hetken, olinko tehnyt virhearvioinnin pakatessani tamman näin pian kauppojen jälkeen taas traileriin. Olisiko pitänyt antaa sen tottua uuteen kotiinsa rauhassa? Ehkä olisinkin löytänyt valmentajan lähempää kotia, mutta Eevan valmennuksia oli kehuttu niin paljon, etten vaan voinut antaa tilaisuuden lipua ohitseni kuin Viking Linen, joka ohittaa autiosaarella huitovan haaksirikkoisen. No, sellainen olo minulla oli Rillan tepastellessa vuoroin mitkäkin jalat irti maasta. Rautias korskui ja tuhisi, ihan kuin ei maneesin seiniä ennen olisi nähnyt. ”Pidä vain ohjat tuntumalla, mutta älä yritä rajoittaa sitä liikaa, älä rankaise säikkymisestä”, Eevan tasaisen rauhallinen ääni puhkaisi ajatuskuplani. Palasin taas tähän hetkeen. Huokaisin syvään ja annoin istuntani laskeutua syvemmälle satulaan. Tiesinhän minä, ettei tammaa voinut pakottaa lakkaamasta pelkäämään. Silitin sen lihaksikasta kaulaa, hengitin syvään ja ryhdistäydyin. Eeva korjasi omaa istuntaani, joka oli kärsinyt pahasti lantioni vinoutuessa erään putoamisen yhteydessä. Joskus tuntui, etten vaan pystynyt enää itse ratsastamaan. Purin hammasta, kun Rilla puski ulos pääty-ympyrältä käynnissäkin. ”Käännä istuinluitasi siten, että sisäistuinluu on edellä, aivan kuin nostaisit laukkaa. Hengitä!” Eevan rauhallinen ääni tavoitti kuplani juuri ennen kuin hermostus levisi suoniini kuohahduksena. Rillan molemmat etukaviot nousivat maasta, mutta tein työtä käskettyä, puuskahdin ja hengitin, ja Rilla lakkasi tempoilemasta. Se kyllä nosti laukan, mutta otin sen takaisin käyntiin ja yritin uudestaan, tällä kertaa hieman rauhallisemmin. ”Noin, huomaatko? Nyt se kävelee suorassa ympyrän kaareen nähden”, Eeva hymyili.

Vähitellen Rilla rentoutui. Se laskeutui kaikille neljälle jalalleen ja kun oma istuntani pysyi paketissa, tamma alkoi luonnostaan hakeutua pyöreäksi selästään ja kohti kuolainta. Kuitenkin joka kerta, kun istuntani pääsi valahtamaan nanosekunniksikaan, tamma suivaantui, riuhtoi kuolainta, nousi aavistuksen verran takasilleen, otti sivuloikan tai potkaisi sivulle. Näin tapahtui lähestulkoon aina kun siirryttiin laukasta käyntiin. ”Okei, anna sen hetken aikaa laukata ympyrällä ennen kuin otat uudestaan käyntisiirtymisen, nollaa tilanne”, Eeva ohjeisti rauhalliseen tapaansa. ”Ajattele, että vaikka siirrytään hitaampaan askellajiin, niin liike pysyy yhä eteenpäin – käännä lantiosi käyntiasentoon ja ota pieni pidäte.” Hengitin syvään, annoin Rillan laukata kolme kierrosta ja venyttää vähän kaulaansa, otin tuntuman ja istunnan kasaan. Valmistelin siirtymistä pienellä kokoamisella ja yritin ajatella, kuinka liike jatkuisi vielä senkin jälkeen, kun rautias siirtyisi käyntiin. Istuin syvemmälle satulaan, hiukan liikettä vastaan, venytin jalkoja alaspäin ja puristin ohjia nyrkkien sisällä. Samalla ajattelin, miten lantio kääntyy hieman eri asentoon käyntiä ratsastaessa. Rilla pysähtyi kuin seinään. ”Okei, ihan hyvä reaktio, ota uusiksi ja muista myös myödätä ja jatkaa liikettä eteenpäin, ei taakse päin”, Eeva naurahti, kun Rilla tempoi ohjia ja pakitti samalla sivulle potkien. ”Se taitaa todella olla herkkä tapaus.” ”Sanopa muuta”, mutisin, mutta kasasin jälleen kerran paketin, nostin laukan – joka lähti kuin tykin suusta – rauhoitin tilanteen Eevan aiempien ohjeiden mukaisesti ja yritin uudelleen. Tällä kertaa jätin pidätteet ohjilla ihan minimiin ja keskityin istuntaan. Hain myötäyksenkin istunnan pehmentämisellä, ja siitähän Rilla tykkäsi. Se siirtyi kauniisti käyntiin, mupeltaen kuolaintaan tyytyväisenä korvat minua kohti kääntyillen. ”Hienoa! Ota hetkeksi pitkät ohjat, jatketaan vielä siirtymisiä, niissä kun teillä näyttää olevan tekemistä.”

Tekemistä toden totta. Olin aivan hikinen työstettyämme lyhennyksiä ja pidennyksiä sekä keskiravia lävistäjillä. Mikään tehtävistä ei sinänsä ollut vaikea, mutta jokainen siirtyminen hitsasi minua ja Rillaa lähemmäs toisiamme. Enää se ei vastustanut jokaista kuolaimiin kohdistuvaa pidätettä, mutta istunnalleni se ei antanut armoa. Se muistutti saman tien, jos lantioni luiskahti vinoon, johon se nykyään luonnostaan ajautui. Etenkin loppuvalmennuksesta lävistäjällä tehtävän laukanvaihdon aikana sen huomasi. Rilla ei vaan vaihtanut, jos en saanut lantiotani tottelemaan. ”Jatka vastalaukassa ja ota vaan uudestaan”, Eeva totesi kun epäonnistuin neljännen kerran, eikä Rilla suostunut vaihtamaan mistään avuista. Tunsin itseni ihan perunasäkiksi, joka on arvokkaan koulutamman selkään viskattu. Olinkohan tehnyt vikaostoksen? Olisiko minusta enää kilparatsastajaksi? Miksen ollut tyytynyt osaani opettajana, olinhan siinä hyvä – miksei se vain riittänyt minulle? Olisin aivan hyvin voinut hankkia itselleni jonkun kivan, helpon, ei-niin-saakelin-herkän maastopuksuttimen, jonka kanssa olisin voinut samota lähimaastoja silloin kun en seissyt kentän laidalla. Nyt maneesin laidalla seisoi kuitenkin Eeva, ja allani oli kallein siihen asti hankkimani ratsu. Ratsu, jota en hitto vie osannut ratsastaa. Tai osasin, mutta kroppani oli eri mieltä. ”Turhauttavaa!” Totesin ajatukseni ääneen yhdellä sanalla. Eeva nyökkäsi, risti kätensä rinnalle ja kertasi vielä kerran kaiken, mitä minun pitäisi tehdä siitä hetkestä, kun käännän Rillan laukassa lävistäjälle. ”Okei”, mutisin, keräsin egoni rippeet maneesin pohjalta ja kasasin jälleen kerran itseni satulaan pala kerrallaan kuin legotornin. Rilla kokosi itseään allani ja pörähti tyytyväisenä, kuin kehuen minua. Hymähtäen siirsin sen laukkaan ja aloitin alusta. Tällä kertaa en miettinyt koko laukanvaihtoa etukäteen, niin kuin hetki sitten olin tehnyt. Ajattelin sitä vasta, kun tiivistin istuntaani puolipidätteeseen ja käänsin istuinluuni uuteen asentoon. Rilla pompahti laukanvaihtoon kuin jänis. ”Ei kaunein näkemäni vaihto, mutta kelpaa meille tällä erää!” Eeva hihkaisi. Pidensin ohjia ja annoin Rillan laukata uraa pitkin isoa laukkaansa. Taputin sen kaulaa hymyillen. Yhteistyömme ei aivan vielä yltänyt ihan sille tasolle kuin voisi toivoa, mutta Eevan tyyneys oli tarttunut kuin ihmeen kaupalla minuunkin. Meillä ei ollut kiire, eikä tällaisen hevosen kanssa voinutkaan pitää kiirettä. Oli turha lähteä kokeilemaan piffejä ja paffeja, jos siirtymisissä oli näin paljon pureksittavaa. Ei hevosella, vaan minulla.

Valmentajan kommentti (© Eeva VRL-14793):

Valmennus alkoi melko värikkäissä tunnelmissa, kun Rillaa jännitti uusi paikka ja se muutenkin tapansa mukaan osoitti mieltään jokaisesta avusta. Kuten alusta asti ajattelin, ei itse ratsastajan tai hevosen osaamisessa ollut mitään ongelmaa. Nyt vain piti saada asenne kohdilleen ja yhteistyö pelaamaan. Se ei ollut helppoa näin valmentajankaan näkökulmasta, ja varmasti paljon vaikeampaa oli Rillan selässä. Kuitenkin saimme paljon aikaan jo näin yhden valmennuksen aikana, ja oli hienoa huomata, että tehtävät alkoivat hiljalleen sujua!

Rillan kanssa suurin haaste on sen herkkyys. Hevosen herkkyys on asia, joka ratsastajan pitää ottaa huomioon apujen käytössä, mutta myös hevosen täytyy sietää sitä, että välillä käsketään vähän kovempaa. Irene oli juuri hyvä ratsastaja Rillalle, koska sitä ei hätkäyttänyt hevosen mielenosoitukset. Hän tasasi rauhallisesti tilanteen ja yritti aina uudestaan. Niin sitä pitääkin tehdä. Kuitenkin kehottaisin Ireneä myös harjoittamaan kärsivällisyyttään ja uskomaan itseensä. Tässä tapauksessa henkinen taistelu taitaa olla se surin haaste. Valmennuksen haastavimmissa kohdissa havaitsin Irenessä pientä halua luovuttaa. Mutta luovuttaminen on viimeinen vaihtoehto. Tai ei vaihtoehto ollenkaan. Sitkeän treenaamisen jälkeen tästä ratsukosta tulee vielä upea!

Suosittelen vahvasti Irenelle myös jonkinlaista oheisliikuntaa ratsastuksen rinnalle. Yksi isoimmista haasteista on myös lantion asento, joten jonkinlainen jooga tai pilates voisi kummasti helpottaa haasteita istunnan kanssa! Tämä on erityisen tärkeää, koska Rilla on niin herkkä istunnalle. Kunhan lantion asento saadaan kuntoon, pääsee Irene vaikuttamaan Rillaan entistä paremmin istunnan avulla. Sitten on helpompi pienentää ja pienentää muita apuja, joita vastaan Rilla protestoi enemmän.

Vaikeuksien takana näin myös upeita pätkiä ja potentiaalia kisaradoille! Enää tarvitsee vaan sen liiman ratsastajan ja hevosen väliin, jonka Irene onnistuu takuuvarmasti luomaan osaamisellaan. Kunhan parivaljakko tutustuu toisiinsa vielä enemmän, eikä luovuta, kombosta tulee vielä tyrmäävän kaunis näky!

Varusteet