Damaro

VH21-031-0340 | VLN-. 3 star prospect

© Elite Stallions

Nimi	Damaro eli Damo
Syntymäaika, ikä	30.06.2018,
Rotu, sukupuoli	Suomalainen puoliverinen, ori
Omistaja	Inkku R. (VRL-14959)
Väri, säkäkorkeus	Ruunikko, 168cm
Kasvattaja	Meiran Ratsutila, Suomi
Koulutustaso	ko Helppo A, re 110cm, me 100cm, CIC2 (kenttäp.)

Kilpaillut porrastetuissa, katso pistetilanne VH-sivulta.

Historiaa: Meiran Ratsutila ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta avoimien ovien päivä kauniisti laitetulla tilalla teki vaikutuksen. Se oli juuri sellainen punatiilinen vanhaan navettaan kunnostettu talli, jonka kukka- ja valurautakoristeet saavat nostalgiahuuruissaan tekemään mitkä tahansa hevoskaupat, ihan vaan koska se paikka on niin kotoisa. Kaikeksi onneksi kaupan ei ollut shirenhevosia tai jotakin muuta yhtä käytännöllistä… Joka tapauksessa, auringossa punertavana kiiltelevä ori vei kaikkien paikallaolijoiden sydämet mennessään. Musta se näytti lähinnä laiskalta kantamaan itseään ja katseli ympärilleen sen näköisenä, että tiesi tasan kuinka näitä tyyppejä jallitetaan kaartamalla kaulaa ja puhisemalla. Mun ei pitänyt ostaa yhtään hevosta, ei ihan totta pitänyt. Enkä mä olisikaan, ellei mukana ollut kaveri olisi painostanut. ”Tee nyt tarjous! Tolla sä pääset neljän tähden radoille vaikka heti huomenna.” Syvään huokaisten tartuin tilaisuuteen ja tein tarjouksen.

Damaro on huikea hevonen. Juuri sellainen, joka salpaa hengitykset katsomoissa ja jättää kaikki sanattomiksi. No, ainakin kilparadoilla. Kotona Damo on kuin mikä tahansa muukin hevonen: kurainen ja vähän pöljä. Damo on sellainen hyväntahtoinen hömelö, joka tuskin tahtoo pahaa kellekään. Aina joskus kuitenkin sattuu ja tapahtuu, kun iso ori unohtaa kokonsa suhteessa hoitajaansa. Damo on näet todella säikky, juuri sellainen omaa varjoaankin säikähtävä pösilö. Säikähtäessään Damaro ei suinkaan pötki pakoon, vaan ennemminkin hypähtää paikoillaan, loikkaa sivuun tai pyrkii takajaloilleen, riippuen säikähdyksen aiheuttajasta. Yllättävät liikahdukset ja äänet ovat pahinta, hyvänä kakkosena tulee esineet, jotka ovat ajautuneet vääriin paikkoihin. Kyllä nyt loimea voi säikähtää, jos se roikkuu kentän aidalla eikä ole hevosen päällä! Sehän voi vaikka syödä pieniä herkkäsieluisia oreja.

Hoitohevosena Damaro on vähän rasittava. Se rakastaa piehtaroida ja sotkea kuralammikoissa, aivan kuin uhmaikäinen nelivuotias, joka lenkkarit jalassa on löytänyt maailmankaikkeuden ihanimman mutalammikon. Ah! Mutaa! Likaa! Äiti suuttuu! Ihanaa! Damaro ei luimi, näyki tai muutoin uhittele ihmisille – onneksi! – mutta kaikilla muilla tavoin se kyllä osaa tehdä hoitajansa elämästä raskasta. Loimet eivät säily ehjinä kauaa, aina on jokin vekki jalassa ja useimmiten Damaro näyttää sotkuiselta shetlanninponilta tarhasta hakiessa eikä suinkaan huippusukuiselta kilparatsulta. Damaro kutiaa julmetusti, joka tekee omat haasteensa hoitamiselle. Puhumattakaan, että ori säikähtelee ja hytkyy jatkuvasti, pysymättä aloillaan kovin kiihtyneeseen tilaan ajatuessaan. Damaro rakastaa leikkiä vedellä eikä älyä pelätä vettä, kaikeksi onneksi. Varustaessa kaikki sujuu hyvin, kunhan vyö ei pääse kutittamaan.

Damarolla on häikäisevän upea käynti. Se on letkeää ja matkaavoittavaa sekä helposti säädeltävissä täydellisesti kootusta rennon vapaaksi. Vaihteet löytyvät näppärästi myös laukassa, joka esteillä etenkin on varsin hyvin eduksi. Ravissa sen sijaan Damarolla olisi parantamisen varaa, ja sitä luonnollisesti työstetäänkin. Damaro vain on parhaimmillaan laukassa työskennellessä; siinä ratsastajan ja hevosen välille aiheutuu vähiten kitkaa, toisin kuin ravissa. Damaro on näet niitä hevosia, jotka hermostuvat jos eivät saa jotakin juttua menemään oikein taikka oman päänsä mukaisesti. Damo hermostuu helposti, jos sen tarjoama puolipiruetti ei kelpaakaan etuosankäännöksestä. Ori myös kuumuu melko kovasti esimerkiksi laukanvaihdoista. Damaron kokoamiskyky on kohtalainen, jo pelkästään ison kokonsa vuoksi sitä ei voi pakottaa ohjalla mihinkään muottiin, vaan se on verryteltävä huolellisesti taivutuksilla ja siirtymisillä. Damaro ei ole ihan niin fiksu miltä näyttää, sen kanssa saa toisinaan vatvoa pitkäänkin ennen kuin ori saa ideasta kiinni uusien liikkeiden tai sarjojen kanssa. Siirtymiset liikkeestä toiseen eivät olekaan orin vahvuusaluetta. Sen sijaan lisäykset ja lisäyksestä kokoaminen ovat Damaron bravuuri, niistä se saa aina uutta virtaa ja intoa suorittaa hieman paremmin.

Damo hyppää erinomaisella hyppytekniikalla. Sillä on luontainen imu esteelle ja potentiaalia ponnistaa hyvinkin korkealle. Se on myös ketterä, eikä teknisesti haastavinkaan rata tuota sille päänvaivaa. Ongelmia tulee ainoastaan tilanteisssa, joissa este näyttää pelottavalta: oli se sitten villisti koristeltu erikoiseste tai katsomoa vasten asetettu tavanomainen trippeli. Näissä tilanteissa Damaro tarvitsee riittävän tuen ja itsevarman ratsastajan hypätäkseen, muutoin se kieltää. Damaron voi tuoda esteelle vaikka vähän puolittaisella laukalla, se kyllä katsoo optimaalisen ponnistuspaikan, mutta itsevarmuuteen se kaipaa toisinaan kovastikin pontta.

Damaro on nopea ja kestävä kenttäratsu. Se osaa katsoa otolliset ponnistuspaikat myös maastossa, ja hieman yllättäen esimerkiksi tarkkuus- ja tottelevaisuusesteet eivät koskaan koidu sen kompastuskiveksi. Sen sijaan häiriötekijät, kuten yleisö, voivat hyvinkin viedä oriin pois pasmoiltaan. Maastossa Damaron pahin pelonkohde ei suinkaan ole kivet tai postilaatikot, vaan pusikossa rymyävät ihmiset. Olivat ne sitten leikkiviä lapsia, koiranulkoiluttajia taikka mummoja keräämässä mustikoita, saavat ne Damon pasmat ihan sekaisin.

Vieraassa paikassa Damaron kanssa on hyvä ottaa vähän ylimääräistä aikaa. Ori säikkyy tavallistakin enemmän jaba-alueella, eikä suostu liikkumaan pelkäämäänsä asiaa kohden, oli se sitten viereisen trailerin takana kyykkivä kisahoitaja tai räksyttävä koira. Yleensä selkään päästessä ja verkka-aluuelle siirryttyä Damaro rauhoittuu kuuntelemaan apuja ihan hyvin, mutta kovin tohkeissaan tai pahasti säikyttyään ei tietenkään mistään tule mitään. Silloin kannattaa verkka jättää lyhyeen, esimerkiksi pikaiseen juoksutukseen, ja laittaa kaikki panokset itse suoritukseen. Usein juuri kolmipäiväiset ovat Damon vahvuus, silloin se on ehtinyt tottua uuteen paikkaan ja hälinään eikä tee siitä niin isoa numeroa.

Suku

Mitä saadaan, kun yhdistetään fanaattisen kouluratsastajan ja rämäpäisen kenttäratsastajan haaveet? Nopea, rohkea ja elegantti ratsu! Darpaccio syntyi enemmän tai vähemmän kasvattajiensa kokeiluna, ja saikin koko uransa aikana niin ihastuneita huokaisuja kuin tuhahduksia osakseen. ”Eihän tuo mitään osaa, hyppääkö se edes” lieni tunnetuin lausahdus katsomoissa kautta Suomen. Darpaccio oli tummanruunikko 173 senttiä korkea suomalainen puoliverinen, joka toden totta rakenteeltaan muistutti enemmän lihaksikasta kouluratsua kuin solakkaa kenttähevosta. Se kuitenkin ennakkoluuloista huolimatta (tai juuri siksi) pärjäsi vallan mukavasti, tuoden useilta kolmen- ja neljäntähden radoilta ruusukkeita kotiin. Piirtopäisen oriin ehdoton vahvuus oli lyömättömät pisteet kouluosuudelta! Darpacciota käytettiin jalostuksessa säästeliäästi.

Zarelo valikoitui Darpaccion isäoriiksi virtaviivaisen olemuksensa, juuri sellaisen perinteisen silakanmallisen kenttäratsumaisuuden, vuoksi. Zarelo oli ajatustakin nopeampi hätähousu, jota kutsuttiinkin leikkisästi beigeksi salamaksi. Oriin silmiinpistävin ominaisuus olikin kaunis vaaleanruunikko väri ja tunnusomainen kapea piirto. Korkeuttakin oriilta löytyi, olihan se huimat 174 senttiä korkea. Mikään pikkulasten ratsu Zarelo ei ollutkaan, vaan pysyi koko ikänsä samassa omistuksessa kasvattajansa kotitallilla. Zarelo kilpaili hyvällä asenteella kolmen- ja neljäntähden radoilla, mutta kouluosuuksissa pärjäsi suorastaan surkeasti. Zarelo ei koskaan ollut mikään liitokavio eikä suinkaan luontainen kokoaja, joten hieman hätäinen ori jäi aina koulupuolella hännille. Jalostuksessa ori keräsi suosiota lähinnä värifanaatikkojen piireissä, sekä luonnollisesti oman kasvattajansa käytössä. Zarelo nukkui pois omalla laitumellaan.

Darola Da Noir oli aikansa upeimpia kouluratsuja, korkea (172cm) musta hannoverilainen, joka tuotiin Saksasta yksivuotiaana. Yksityisomistukseen Helsingin seudulle päätynyt tamma koulutettiin ja laitettiin pieteetillä, rahassa säästelemättä. Omistaja oli henkeen ja vereen kouluratsastaja, mutta sattui ihastumaan kenttäratsastajaan, jolla oli kotitalli Hämeessä. Niinpä Darola Da Noir omistajineen muuttivat landelle. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan kuin suunnitelmissa, ja lupaavasti jatkunut kilpaura katkesi tarhassa loukattuun hankkariin. Darola Da Noir ei ikävä kyllä ikinä palannut radoille, parhaasta mahdollisesta hoidosta huolimatta. Sen sijaan Darola Da Noir jätti jälkensä FWB-kouluratsujalostukseen. Sitä voisikin ihmetellä, mitä kouluratsu tekee kenttähevosen sukutaulussa, mutta eksentrinen parivaljakko päätti yhdistää omien lajiensa parhaat – ja tuloksena oli Darpaccio.

Dakiva oli musta tähtipäinen 162 senttiä korkea FWB-tamma. Se eleli koko ikänsä oululaisen ratsastuskoulun leivissä, kokeneempien oppilaiden parempana ratsuna. Kenttäradoilla tähtipää vieraili aktiivisesti, yltäen 2- ja 3-tähden radoille kepeästi. Omistaja tapasikin sanoa, että skouppia tällä neitokaisella riittäisi vaikka kymmenen tähden radoille, jos sellaisia vaan järjestettäisiin, mutta että oikea ratsastaja vaan puuttui. Dakiva ei näet ollut mikään helpoin ratsu, se oli melko kuuma ja äkkipikainen. Aina välillä joku oppilaista päätyikin maistelemaan ruohikkoa. Dakiva astutettiin muutamaan otteeseen, omistajan ajatellessa että se voisi rauhoittaa tulisieluista tammaa. Niin kävikin, tosin aina vieroituksen jälkeen vanha kiukkuinen Dakiva kuoriutui esiin. Lopulta hankala tamma päästettiin vihreämmille niityille kunnioitettavassa 24 vuoden iässä.

Tommedaals Stjern oli tanskalaissyntyinen ratsuori, 170 senttinen musta merkitön kenttälupaus. Stjernillä oli otsassaan muutama valkea karva hassussa kuviossa, josta ori nimensäkin sai. Se oli melko kiivas ja itsevarma, joskin rohkeudessaan lyömätön kenttäratsu. Ori myytiin nuorena Saksaan nousua saaneelle nimelle. Stjerniä ei kuitenkaan muutamaan vuoteen nähty kisalistoilla, sillä uusi omistaja halusi rauhassa luoda suhdetta ja treenata kiivasluontoisen ratsunsa kanssa. Se kannatti, sillä viimein radoille päästessään parivaljakko teki tasaisen nousujohteista uraa. Stjern ehti välissä olla pari vuotta jalostuskäytössäkin, jonka aikana sillä treenattiin lähinnä koulupuolta. Ori tekikin vaikutuksen rohkeutensa lisäksi myös kouluosuuksilla. Tommedaals Stjernin jälkeläisiä on kuvailtu ”hieman itsepäisiksi” ja ”luonteikkaksi”, joskaan läheskään kaikki eivät ole perineet isänsä rohkeutta radoilla…

Danone oli rovaniemeläiselle ratsastuskoululle vahingossa päätynyt maksanrautias pikkuruinen (155cm) tamma. FWB oli alunperin yksityisomistuksessa ratsastuskoulun asiakkaalla, mutta talousongelmien kasvaessa Danonen vuokrat jäivät maksamatta. Lopulta ratsastuskouluyrittäjä pakkolunasti tamman korvikkeeksi menetetyistä vuokratuloistaan. Niinpä Danonen ura ratsastuskoulu- ja kilpahevosena pääsi alkamaan. Maksanrautias pikkutamma osoittautui melko kurittomaksi tapaukseksi, olihan se ollut tovin heitteillä. Alkuun sillä tehtiin vain kuntoharjoituksia ja oppilaat pääsivät viemään sitä eteenpäin tunti tunnilta. Danone ei koskaan ollut mikään luonnonlahjakkuus, mutta yhteissävelen löytyessä varsin työorientoitunut ja innokas hyppääjä. Etenkin maastoesteillä Danone ylitti itsensä kernaasti, jos ratsastaja rohkaisi sitä vähääkään. Varsoja Danone sai kaikkiaan huimat kahdeksan, sillä tamma osoittautui erinomaiseksi periyttäjäksi.

Jälkeläiset

rotu-o/t. Nimi palkinnot (s. 00.2023, i/e. om..)

Tulokset