Korppu oli yksi ensimmäisiä oreja, jotka saapui mulle enemmän valmiina kuin ihan raakileena. Ajatus tuntui kovin vieraalta, mutta Cloverin kasvatti oli aivan liian hieno jätettäväksi ostamatta. Ehdottoman isona plussana näin oriin melko haastavan ratsastettavuuden. Täydellistä ja valmista hevosta mä tuskin ikinä olisin halunnut ostaa. Mitä mä sellaisella olisin tehnyt? Nauttinut ratsastelusta vai? Nynnyjen hommaa semmonen.
Korppua kuvaa parhaiten sanat rohkea, itsevarma, ketterä ja erinomainen hyppääjä. Toisaalta ori ei ole sieltä fiksuimmasta päästä, eikä todellakaan kuuliaisimmasta. Se on kuin kuriton teinikapinallinen, aina luimimassa jos sitä yrittää pakottaa johonkin, mihin juuri nyt herralla ei sattuisi fiilistä olemaan.
Ratsuna Korppu ei ole järin herkkä hevonen. Kovin nopeakaan se ei ole, joten selässä tulee välillä fiilis kuin ratsastuskoulun paatuneimman ruunan satulaan kivutessa. Eihän tämä taivu mihinkään eikä käytä selkäänsä rehellisesti! Korpun alkuravit saavatkin ensikertalaiset katumaan koko projektiin ryhtymistä. Naapurin ratsastuskoululaisetkin näyttävät katu-uskottavammilta… Onneksi Korppu on kuitenkin mahdollista ratsastaa pyöreäksi ja liikkumaan rehdimmin oikeinpäin, mutta töitä se vaatii. Paljon! Kyljistään kuin betonista veistetty ori ei todellakaan toimi maagisesti parin voltin jälkeen.
Ketterä ja rohkea ori hyppää mitä vaan, missä vaan. Toisten ratsujen tyssätessä katsomoa kohti hypättävään riemunkirjavaan trippeliin, Korppu vaan höristää korviaan ja loikkaa kuin ristikon kotikentällä. Valitettavasti Korppu ei ole kovin fiksu, joten se vaatii ratsastajaltaan tukea monessa käänteessä. Ruunikko nimittäin lähtee hyppyyn vaikka esteelle tulisi millaiselta tieltä mummolaukassa, eikä sellaiset hypyt pääty kovin hyvin. Korpun itsetunto ei kuitenkaan ole ottanut kolhua esteensekaan sukelteluista, päin vastoin. Itsepäinen ori tuntuu keräävän vain lisää tarmoa moisista.
