Sky räätälöitiin Lusöön varta vasten esteratsuksi. Matkustimme Alankomaihin tutustumaan muutamaankin isäorivaihtoehtoon, sillä emän olimme valinneet jo videoiden ja kasvattajan puheiden perusteella. Olen tunnetusti puhtaiden linjojen fanaattinen kannattaja, mutta ripaus hannoververta emän muutoin tyystin kasvattajansa käsissä pysyneessä suvussa toi vain kivan pirskahduksen uutta verta mukaan. Lopulta päädyimme hienoon Devil's Doom HMS-oriin, tyytyväisinä tulevan estelupauksen vahvaan HMS-taustaan. Kun tiinehtymisen jännityksestä oli päästy, oli aika jännätä varsomista, ihastella kasvattajan lähettämiä videoita – ja viimein pääsimme jännäämään nuoren oriin kuljetusta Ahvenanmaalle. Kun Skye viimein talutettiin alas ramppia Kuuvuoren keskuksen pihaan, oli se juuri niin täydellinen kuin olimme kuvitelleetkin.

Okei, kukaan ei ole 100% täydellinen, ei edes mittatilaustyönä tehty upea esteori. Nimittäin Sky on aivan mahdottoman kömpelö. Se on jatkuvasti nenillään, raukkaparka kompastelee omiin jalkoihinsakin. Sky on niitä hevosia, jotka tarhaan viedessä olivat täysin ehjiä ja iltapäivällä pois hakiessa vähintään yhden uuden naarmun koristamia. Eli kyllä, Sky on juuri se omassa pikku postimerkkitarhassaan suojat jalassa pööpöilevä reppana, joka kerää aina ohikulkijoiden ihmettelyjä. ”Pitääkö nykyhevoset vuorata pumpuliin tarhassakin? Raukka! Eihän tuo ole hevosen elämää.” No, kyllä vaan tarvii, jos aikoo pitää Skyn edes jotakuinkin yhtenä kappaleena. Muutoin Skyn kanssa arki onkin helppoa ja mutkatonta. Hoitajalta ei vaadita minkäänlaista asiantuntemusta pärjätäkseen Skyn kanssa – jopa aloittelija pärjää, kunhan käteen lykkää haavasprayta ja salvaa. Sky on niin ihmisrakas ja leppoisa kaveri, ettei se taida tietää että ihmisillekin voi luimia.

Siihen nähden millainen köntys Sky on, on sillä kyllä aivan sukujuurtensa veroiset askellajit. Erityisesti käynti on upean letkeää, kunhan Skyn ensin saa ratsastettua edes jonkinmoiseen tasapainoon. Oikeastaan vain laukka kaipaa enemmän työstöä, se ei mitenkään automaattisesti ole muuta kuin tasapainotonta koikkaloikkaa. Sky on koulutettu pieteetillä ja hevosen ehdoilla, joten se on todella miellyttävä ratsastaa. Sky haluaa aina toteuttaa ratsastajansa viimeisenkin toiveen, onhan se syntyjään nöyrä ja miellyttämisenhaluinen. Sky liikkuu freesisti ja omalla moottorilla, ratsastajan tehtäväksi jää lähinnä huolehtia tasapainosta ja siitä, ettei Sky jää hetkeksikään edestä raskaaksi.

Esteillä Sky on kuin kotonaan. Kömpelyydestä huolimatta sillä on lähes täydellinen hyppytekniikka, ja voi pojat tämän herran hypyissä todella tuntuu se urheiluhevosjalostuksen laatu! Sky ei esteillä jätä ketään kylmäksi. Se todella antaa kaikkensa radalla, ei pahemmin kyttäile tai säntäile. Ainoat virheet tulevat niistä surullisenkuuluisista kompuroinneista…