Fiina on pieni ja täpäkkä tätihevonen. Ei siis sellainen tätikuljetin-hevonen, joka ei hötkähdä vaikka ihmissudet hyökkäisivät maneesiin, vaan sellainen täti, joka laittaa kaikki ojennukseen. Fiina ei nimittäin siedä vääränlaista kohtelua, ei sitten laisinkaan. Sillä pitää olla kaurat naaman edessä joka päivä samaan kellonlyömään, loimi pitää laskea selkään viikattuna ja avata vähän kerrallaan pikkuneidin selkään, kuolaimet eivät missään nimessä voi olla kylmät… Lista on loputon. Fiina luimistaa kerran ja sitten se ojentaa näykkäisemällä hihasta. Tiedäthän sellaiset vanhat rouvashenkilöt, jotka saavat kenet tahansa ojennukseen parilla korvatillikalla? Meidän Fiina on juuri sellainen.

Ratsastaessa kaikki pitää tapahtua Fiinan ehdoilla. Jos ajattelit käydä vain nopeasti tallilla ja mennä pikaisesti läpi huomisen kouluohjelman, saatat joutua tamman oikututtelujen takia viipymään tallilla neljättä tuntia. Aivan kuin se vaistoaisi kiireen… Fiinaa ei todellakaan voi pakottaa mihinkään. Se jäkittää paikoilleen eikä hievahdakaan kentän keskeltä yhtään mihinkään niin kauan kuin selässä mäiskii pohkeilla tai raipalla. Sen kanssa pääsee alkuun, kun jättää suosiolla raipan pois ja keskittyy tähän hetkeen. Fiinan kanssa ei voi olla ajatuksissaan tai löytää itsensä istumasta kentältä yksin. Fiina vaatii täyden huomion ja toimiikin parhaiten lähes ajatuksen voimalla. Ei tarvita kuin ihan eleettömiä apuja, käytännössä pelkästään istuntaa, jotta Fiina antaa parastaan. Voi pojat siitä lähtee liikettä! Esteillä Fiina ei ole aivan niin tarkka, joskin jos huomaa ratsastajan vain matkustelevan, herättää tämän muutamalla kipakalla pukilla. Maastoilusta Fiina nauttii ja metsäpolulla se tuntuu jopa vähän rentoutuvan. Autojen seassa liikenteessä tamma sen sijaan ei viihdy, vaan alkaa steppailla hermostuneena. Taluttaessa Fiinalla on raivostuttava tapa kiilata ohi ja pyöriä taluttajan ympärillä.