Ekspedicija

Essi on kiva, kuuliainen ratsu. Mitään ihmeitä se ei osaa, eikä se ole turhan herkkä avuillekaan. Sitä saa ihan tosissaan ratsastaa! Harmillisesti säikkyili jatkuu ratsaillakin, ja etenkin talvisin maneesin pimeät nurkat ja katolta putoilevat lumikinokset saavat kimon kulkemaan pää hirvimäisen pystyssä ja valmiina ottamaan spurtit. Essin kanssa hankalinta rentouden lisäksi on löytää rehellistä tuntumaa, tamma kun tykkää kulkea pää pystyssä. Aivan aloittelijoille Essi ei säikkyytensä vuoksi sovellu, mutta onneksi tamma on sen verran hidas, ettei sen selästä monikaan ole alas tullut.

Essi on koko ikänsä kärsinyt löysistä takapolvista, joten alkumetrit päivän ensimmäisellä tunnilla sen kanssa kannattaa välttää kovin pieniä voltteja ja kulmia – muutoin se saattaa tuntua ”lonksuvalta” etenkin ravissa, eikä kompastelukaan ole vierasta sen kanssa. Mutta kun Essi vertyy ja alkaa kantaa itseään paremmin, askel kevenee kummasti. Mikään kouluratojen valloittaja tamma ei ole, sillä on aina vähän kulmikas tapa liikkua. Erityisesti ravi ja laukka on maahansidottua ja ponnetonta, jos ratsastaja ei tee 110% töitä.

 

Estetunneilla Essin hitaus turhauttaa helposti, jos siihen ei ole tottunut. Hitaaksi jäädessään tamma pudottelee paljon, mutta jos ratsastaja onnistuu saamaan tamman reippaampaan tempoon, alkavat esteet ylittyä jouhevammin. Essin paras puoli on ehdottomasti sen ketteryys, kunnolla lämmettyään tamma kääntyy vaikka postimerkin päällä.

 

Maastossa entinen kenttäkilpahevonen on kuin kotonaan. Se ei kuitenkaan ryöstä tai lähde käsistä, ja tuntuu säikkyvänkin paljon vähemmän kuin maneesissa. Monet tykkäävätkin hypätä ensimmäisiä kertoja maastoesteitä juuri Essillä; onhan sillä turvallisen hitaan tuntuinen tahti!

 

Hoitaessa Essi on koiramaisen kiltti ja tuttavallinen. Sympaattinen tamma kerääkin pitkät hoitajajonot, kaikki haluavat hoitaa kilttiä kimoa. Taluttaessa saa toisinaan muistuttaa etenemisestä, tamma tykkäisi tutkailla maisemia reippaan kävelyn sijaan.