Hevoskasvatus ei aina ole aivan yksinkertaista puuhaa. Edes vuosien kokemus ei tuo varmuutta siitä, että kaikki menee aina ihan nappiin. Valitse upea ori ja mainio tamma – eikä lopputulos silti aina yllä priimaan. Ei, vaikka käyttäisi kaikki vippaskonstit (no, lehmän esittelyä tiineelle tammalle emme ole koettaneet erikseen vältellä, olisikohan siinä syy). Ei Toffiinan toistaiseksi viimeiseksi jäävä varsa missään nimessä huono ollut, mutta ei se aivan tuntunut täyttävän saappaitaankaan. Sen ratsunominaisuudet olivat vain vähän, no, ei-ihan-niin-hyvät.

Varsa sai nimekseen Ihas-Tus, olihan se aivan älyttömän suloinen olento jo ensimmäisinä päivinään. No, Ihku on – taas – näitä hevosia, joista ulkonäön lisäksi on toisina päivinä ihan mahdoton sanoa mitään positiivista. Ensinnäkin, Ihku on ihan tavattoman säikky. Sellaisella pelkään kaikkea mikä liikkuu-jos mua sattuu huvittaan-tyylillä, joka saa työntekijät ja hoitajat repimään hiuksia päästään. Kun yhtenä aamuna ei millään voi mennä tallipihalla aina seisseen lipputangon ohi, ja seuraavana päivänä Ihku marssii oikeasti vähän pelottavan räksyttävän koiran ohi kuin ei mitään.

Ihkun huonoja puolia on myös sen lievä asenneongelma ihmisiä kohtaan. Varsasta lähtien se on uskonut pyhästi ”olen vahva itsenäinen nainen enkä tarvii ketään tai mitään”-mantraan, jonka doktriinien mukaan esimerkiksi kavioiden nostaminen pyydettäessä, ihmisen väistäminen tai tarhasta kiinni antaminen ovat kulloisenkin fiiliksen mukaan vapaasti valittavia asioita. Ilkeä tai tyhmä Ihku ei sentään ole, huh, eikä sillä sinänsä ole mitään ongelmaa hoitotoimenpiteitä kohtaan. Mutku mua ei nyt mamma huvita.

Ratsunominaisuuksilta Ihkusta odotettiin paljon enemmän kuin mihin pikkurautiaan rahkeet lopulta riittivätkään. Vanhempien perusteella sen olisi pitänyt olla oikea liitokavio, upeasti kaula kaarella radan itsekseen tanssiva olento. No, Ihku osaa kyllä laittaa kaulansa viehkeästi kaarelle, lähinnä silloin kun paikalla on oreja. Sillä on varsin kehnot lähtökodat kokoamista vaativiin tehtäviin melko paksukaulaisena eläimenä. Ihku on myös tavattoman laiska kantamaan itseään oikein, vaikka aivan taatusti sille jotain jo on paksuun kalloonsa taottu.

Fiksu Ihku kyllä on ja parhaimmillaan sen kanssa on oikeasti ilo tehdä töitä. Kun Ihku laittaa kaikki paukut peliin, liikkuu se jopa melko kevyesti ja sulokkaasti, jota ei kyllä voisi sanoa 95% ajasta. Tanner tömisee ja hiekka pöllyää, etenkään ravissa Ihku ei kyllä millään viitsisi kavioitaan nostella. Laukassa se on jo ihan mukiinmenevä ja mahdollista ratsastaa pyöreämmäksi, mutta voimat tammalta loppuvat aika yksikön. Hei! Ei kaikki voi olla synnynnäisiä fitnesspimuja.

Ihku ei ole järin ketterä eikä ikävä kyllä ole perinyt hippustakaan sukunsa estekyvyistä. Niiden tilalle on valikoitunut ne geenit, jotka aiheuttavat lievää kompastelua ravissa, horjuvia pökkelökäännöksiä ja kulmikkaita esteenylityksiä. Ravissa Ihkulla esteiden ylittäminen onkin varsin mielenkiintoinen elämys, kun taas laukassa parhaina päivinään tamma ylittää pikkuesteet varsin halukkaasti.

Maastopolut ovat Ihkun mielestä täynnä hevosia syöviä mörköjä – tai mahtavia mahdollisuuksia toteuttaa itsenäisen vahvan naisen mielitekoja, kuten täyttä pukkipierulaukkaa lähimmälle ruohotupsulle.