Kuinka turhauttavaa hevoskasvatus voikaan olla? Juuri niin turhauttavaa, kun yhdistät kaksi upeaa hevosta, ja tuloksena on kaikkea muuta kuin silmiähivelevä hevosoletettu. Juuri niin turhauttavaa se voi olla. Ei Toffin kolmannessa varsassa sinänsä mitään suurta vikaa ollut, se vaan tuntui olevan oikea hevosmaailman Aku Ankka: siinä jonossa, jossa tuuria jaettiin, oli vissiinkin meidän tallin kaikki gotlanninrussit ja äsveebeet, muttei kyllä Aapoa. Ehei, sillä välin Aapo kahmi kaikki kultapossukerhosta ylijääneet jutut, kuten uskomattoman huonon tuurin, tapaturma-alttiuden ja mitähän vielä. Raukkaparka osaa kyllä häsläämisen jalon taidon, vetihän se jo pariviikkoisena tarhassa komean voltin katolleen. Eläinlääkäri ei mitään vikaa löytänyt, mutta siitä lähtien Aapo on ollut super varovainen. Ja säikky. Ja kun mä käytän sanaa super, mä myös meinaan sitä.

Suokitko kylmähermoisia ja pelottomia? Pah. Mä en ole eläessäni tavannut toista yhtä säikkyä hevosta kuin Aapo. Aapo säikähtelee ihan työkseen kaikkea mahdollista, ja sellaistakin, jota itse et edes huomaa ennen kuin on jo myöhäistä. Arkajalka-Aapo tutisee sellaisistakin jutuista, jotka hevosille noin niin kuin yleensä on ihan tuttua huttua, kuten oviaukoista kulkeminen, jos nyt narun päässä sattuukin vaikka olemaan väärä ihminen. Aapo on juuri sellainen hui säi säi-omat pierutkin pelottaa-hevonen, joka vieläpä kaikenlisäksi unohtaa kaiken muun hätkähtäessään jotakin. Eikä ole muuten kerta tai kaksi kun reppana on lyönyt päänsä karsinanseinään, törmännyt tolppaan tai jyrännyt esteen läpi ihan vaan koska huomio oli jossain turhanaikaisessa pelonkohteessa. Voisi luulla, että Aapo olisi ihan idiootti, mutta usko tai älä, on sillä fiksutkin hetkensä.

Alituista säikähtelyä lukuunottamatta Aapo on ihan onnistunut hevoseläin. Sen kanssa on mukava puuhastella tallissa, etenkin jos tallille sattuu rauhalliseen hetkeen eikä ympärillä kuhise mörköjä.

Ratsuna Aapolla on jonkin verran omaa tahtoa, mutta enemmän harmaita hiuksia ratsastajalle sen pompahtelusta ja säikkymisestä koituu kuin mistään muusta. Sitä pitää vaan kylmettää oma päänsä ja jatkaa tekemistä, Aapon juttuihin ei todellakaan voi mennä mukaan tai sitten mistään ei tule mitään. Yhteenkään kulmaan ei mentäisi, katsomoa ei ohitettaisi eikä liikahdettaisikaan jos maneesissa on muita hevosia – jos Aapo saisi päättää. Mutta kun aina ei vaan voi työntää päätä puskaan, joskus töitä on vaan tehtävä. Oma asenne tekee tässä paljon, sillä Aapon säikkyminen ei lakkaa vaikka se kuinka keskittyisi 110% työntekoon. Sätky voi iskeä kesken laukkapohkeenväistön ihan yhtä hyvin kuin alkukäynneissä. Juuri tästä syystä Aaposta ei koskaan tule kilpakenttien valloittajaa: raukkaparka ei vaan pärjää radalla alituisen hötkymisensä vuoksi.

Aapolla on myös aivan käsittämättömän olematon kokoamiskyky. Ori ei vaan kykene kantamaan oppikirjojen mukaisesti, joko se pakenee rullaamalla kuolaimen taakse tai on niin jäykkänä pelosta ettei siitä vaan tule mitään. Harvoin Aapo pääsee esittelemään liikkeitään täydessä terässä, useimmiten se nähdään hiukan epävireisenä ja jännittyneenä.

Yllättävää kyllä, Aapo tykkää hypätä! Sillä on ihan ookoo hyppytyyli, mutta arkuutensa vuoksi radat ovat jääneet vähän vähemmälle.