Jello on kahden enemmän tai vähemmän epäonnisen hevospersoonan yhdistelmä – Vappu ei soveltunutkaan talutusratuksi eikä Leinonankita juoksijaksi. Aika näyttää, mihin Jellosta on. Mutta se on vissi, että kelpaa meille juuri sellaisena kuin on.
Jello ei ole aivan niin raisu kuin emänsä, mutta kyllä siinä silti luonnetta piisaa koko saaren tarpeisiin. Ärräpäät lentelevät ja tanner tömisee, kun työntekijät tuovat Jellon paikalle. Etenkin keväisin oriin kanssa toimiminen on ihan oma taiteenlajinsa, mutta onneksi talvisin ja kesäkuumalla Jellonkin hormonien hyrräys peittyy laiskuuden alle. Jello on oikeastaan kovin simppeli tapaus käsitellä, sitä vaan pitää tietää miten sen kanssa tulee toimeen tai hommasta ei tule yhtään mitään. Voimaa oriin kanssa on ihan turha yrittää kokeillakaan, se on ihan selvä että iso järkäle peittoaa mennen tullen. Rajat on kuitenkin oltava, sillä ilman niitä Jello kyllä ottaa kapellimestarin paikan ja vie hoitajaansa pitkin tallin pihaa kuin märkää rättiä. Itse hoitotoimenpiteissä Jello ottaa lunkisti, kunhan talutusreissusta ensin on selvitty. Jello suhtautuu kaikkiin uusiin ihmisiin – ja asioihin – sopivalla suomalaisella epäluuloisuudella eikä suostu esimerkiksi uuden hoitajan matkaan tarhasta ihan hevillä.
Ratsuna Jello on yhteistyökykyinen, kunhan sen kanssa jälleen kerran tekee sitä surullisenkuuluisaa yhteistyötä. Ollaan nähty melkoisen pahaa jälkeä, kun hiukan turhan reteä tallityöntekijä yritti laittaa Jellon nopeasti kivaan nättiin pakettiin. No, eihän siitä mitään tullut. Jello laittoi kampoihin niin ettei ratsastajan lopulta auttanut kuin luovuttaa ja myöntää olleensa väärässä, monessakin asiassa. A) Jellon kanssa ei voi olla kiire, B) Jelloa ei pakoteta. Ori tuntuu aistivan kiireen ja ärsytyksen, johon se useimmiten vastaa samalla mitalla takaisin. Jello ei myöskään siedä poissaolevia tai muissa maailmoissa hiihteleviä ratsastajia ja kuuroutuukin näiden kanssa tyystin. Sen sijaan olemalla läsnä ja rauhassa, Jellon kanssa pääsee kyllä hienoihin tuloksiin.
Ravi Jellolla on aivan hirvittävä, ikävä kyllä emän peruja. Jello ei melo aivan yhtä pahasti, mutta silläkin on tyypillinen tapa pitää kaula tikkusuorana kohti taivasta ja katsella ratsastajaa yläkautta silmiin. Vaaditaan lukemattomia taivutuksia ja reipasta mutta rentoa ravia – tiedän, helpommin sanottu kuin tehty! – ennen kuin Jello pehmenee edestä. Se on kyllä yllättävän herkkä avuille ja tykkää tehdä töitä sata lasissa. Etenkin laukkatehtävissä Jello on kuin kotonaan.
Jotain hyvääkin mamman peruja – emältään Jello on perinyt lähes täydellisen hyppytekniikan. Ori hyppää halukkaasti ja pehmeästi. Useimmiten sanotaan, että sileäntyöskentelyn tulisi sujua ennen kuin edes haaveilee hyppäävänsä, mutta uskallanpa väittää että Jellon kohdalla moisilla myyteillä saa heittää vesilintua. Jos ei varsinaisia hyppyjä, kannattaa treeniin sisällyttää vähintään puomeja ja kavaletteja – johan oriin yhteistyökyky nousee ihan silmissä.
Vieraissa paikoissa ja kilpailutilanteissa Jellon kanssa kannattaa laittaa isot panokset verkkaan. Muutoin kaikki se häslääminen ja päättömänä kananan ympäriinsä juoksentelu pääsee valloilleen radalla, mikä nyt ei ehkä ole se kaikkein toivotuin tilanne.
