Alfi hankittiin saksalaiselta ponikasvattajalta Smaholta, muutaman muun ponin joukossa.

Alfi on jo hieman vanhempi herrasmies, sellainen hiljainen ja huomaamaton vanhapoika. Alfi ei tykkää pitää meteliä itsestään ja stressaantuu herkästi tiuhaan vaihtuvista hoitajista, meluisista hoitajalaumoista ja ylipäänsä poniherran mieleen turhan vilkkaasta menosta tallikäytävillä. Alfi tuntuukin arvostavan pihattoelämää täysillä! Alfi on kiltti hoitaa, mutta pelkää klipperiä. Toisinaan mountainponi osaa olla melkoisen röyhkeä, vaikka muutoin mukava hoitaa onkin. Alfin herkku on timjami.

Ratsuna Alfi on nähnyt ja kokenut vaikka mitä. Ennen meille tuloaan vanhassa kodissaan Saksassa se on kilpaillut niin agilityssa, valjakossa kuin matkaratsastuksessakin. Alfia voi hyvällä omallatunnolla kutsua todelliseksi konkariksi! Konkariponi suoriutuu hienosti myös perinteisempienkin lajien puolella. Sillä on varsin hyvät liikkeet, mitä nyt laukka on hieman pomppivaista. Se on kuitenkin kuuliainen ja fiksu poni, joten pääsääntöisesti yhteistyö sujuu oikein mallikkaasti.