KuuRa:n arvokilpailut

KuuRa:n vuotuisia arvokilpailuja odotetaan jo varhain! Huhtikuussa omenapuutarhan kukoistaessa on aika ratsastaa kolmipäiväinen kenttäkilpailu, Kuuvuoren Malja. Kesä on kenttäkilpailujen kulta-aikaa, mutta rahakkaimmat palkinnot odottavat voittajaansa vasta syyskuisessa Pennilä Derbyssä. Sekä Malja että Derby keräävät yhteen parhaat ja lupaavimmat kenttäratsukot kautta Euroopan!  

Kesäkauden startti - Kuuvuoren Malja

Huhtikuisin ratsastettava Kuuvuoren Malja on kolmipäiväinen kenttäkilpailu, jonka pääluokka ratsastetaan huikealla CIC5-tasolla. Luokkia ratsastetaan viikon aikana toki helpommallakin tasolla, onhan mukana myös junioreille ja nuorille hevosille suunnattuja luokkia.

Varsinaisen Maljan lisäksi jaetaan hulppeat sponsoripalkinnot, joiden toivotaan kannustavan ratsastajia kenttäratsastuksen maailmaan.

Pennilä Derby

Pennilä Derby on jo 50-luvulta lähtien kilpailtu perinteikäs kolmipäiväinen kenttäkilpailu. Kauden viimeiset kenttäkilpailut Penningessä ratsastetaan korkeatasoisen Kuuvuori Derbyn merkeissä. Ruska on juuri parhaimmillaan kenttäratsujen vallatessa rantaradan viimeistä kertaa ennen esteiden talvisäilöä maneesille. Maastoestepäivän kruunaa Lusön vierasvenesataman hotellissa järjestettävä cocktailtilaisuus ja after ridet.

2021 Veronica Hamara - Artemis