Kuuvuoren Malja 2022

Kauden ensimmäiset ulkokilpailut ovat täällä! Tervetuloa starttaamaan kenttäratsastuksen kausi 2022 kanssamme saaristoon, hiirenkorvien ja kevään ensimmäisten kukkien pilkahtaessa esiin. Tänä vuonna kenttäratsastuksen maailmaan sukelletaan 25.4-1.5.

Kuuvuoren Malja

Huhtikuisin ratsastettava Kuuvuoren Malja on kolmipäiväinen kansainvälinen kenttäkilpailu, jonka pääluokka ratsastetaan huikealla CIC5-tasolla. Luokkia ratsastetaan viikon aikana toki helpommallakin tasolla, onhan mukana myös mm. junioreille ja nuorille hevosille suunnattuja luokkia.

Varsinaisen Maljan lisäksi jaetaan hulppeat sponsoripalkinnot, joiden toivotaan kannustavan ratsastajia kenttäratsastuksen maailmaan.

Nuorille ratsuille järjestämme oman harrastetasolla kilpailtavan Youngster Cup-luokan lisäksi mahdollisuuden maastoesteharjoitteluun kilpailujen avajaispäivänä.

Luokat & osallistuminen

Luokkien 1-4 maasto-osuudet kilpaillaan niittykentällä 14 esteen radalla.

Osallistumisohjeet

  • Yhdeltä omistajalta korkeintaan 5 hevosta / luokka.
  • Yksi ratsastaja korkeintaan kahdesti samaan luokkaan.
  • Hevonen voi osallistua vain yhteen luokkaan.
  • Kilpailujen tulokset arvotaan Jassu L.:n Arvontakoneella.
  • Tuotokset (piirrokset, kollaasit, tarinat jne) ovat täysin vapaaehtoisia! Jokaisesta VIPiin mennessä ilmoitetusta tuotoksesta ansaitsee 1 ekstra-arvan, joka otetaan huomioon tuloksia arpoessa jokaisessa osiossa (koulu, este, maasto). Tuotoksen on liityttävä Kuuvuoren Maljaan ja ne huomioidaan  ratsukkokohtaisina.

Osallistua voi 24.4. saakka vratsastuskoulu@gmail.com tai vieraskirjassa muodossa

Luokka MAA Ratsastajan Etunimi Sukunimi - <*a href="osoite">Hevosen kilpailunimi</*a> 

Muista poistaa tähdet! Saman luokkaotsikon alle kaikki luokassa kilpailevat ratsukot, kiitos.

Ilmoitathan erikseen, mikäli ratsu osallistuu nuorten maastoesteharjoitteluun. Harjoittelun vapaaehtoiset tuotokset lasketaan luonnollisesti eduksi luokan tuloksia arpoessa. 🙂

1. Minimalja (avoin luokka) 

Etenkin aloitteleville ratsastajille kannustava & helppo luokka! Hauskat vapputeemaiset esteet.
Ko Helppo C, re 40cm, me 30cm

2. Youngster Cup (avoin 4-6v. hevosille ja poneille)

Hevosille helpot ja miellyttävät esteet. Arvokasta kilpailukokemusta nuorille! Kilpaillaan harrastetasolla: ko Helppo C, re 80cm, me 80cm

3. Pony Cup (avoin vain ratsuille säkä max 148cm) 

Poniratsukoille avoin luokka kilpaillaan CIC*-tasolla: ko Helppo A, re 105cm, me 100cm

4. Sisumalja (avoin vain suomen(pien)hevosille) 

Kuka muka sanoi ettei suokeilla pärjäisi kenttäratsastuksessa? Tässä luokassa areenan valtaavat suomenhevoset! CIC*: ko Helppo A, re 105cm, me 100cm

5. Cic** de Lux (avoin vain poneille ja hevosille, ei suomenhevosille)

ko Helppo A, re 110cm, me 100cm. Pennilän vierasvenesataman hotelli Luxin sponsoroima luokka. Sijoittuneille 200v€ arvoinen lahjakortti hotelliin.

6. Pikkumalja (avoin vain hevosille, ei suomenhevosille. Hevosen oltava yli 8v. ja jo aiemmin startannut tasolla)

Pikkumalja ratsastetaan CIC***-tasolla: ko Vaativa B, re 125cm, me 120cm

7. Kuuvuoren Malja (avoin vain hevosille, ei suomenhevosille. Hevosen oltava yli 8v ja jo aiempia startteja väh. neljän tähden radoilta) 

Pääluokka kilpaillaan huikealla CIC*****-tasolla: ko Vaativa A, re 130cm, me 120cm

Maanantai 25.4.

klo 8.00 vet check (luokat 1-4)

klo 10.00 luokan 1 koulukoe Koulukentällä

klo 10.00 luokan 3 koulukoe Areenakentällä

klo 12.45 nuorten hevosten maastoesteharjoittelu Niittykentällä

klo 15.00 luokan 4 koulukoe Areenakentällä

Tiistai 26.4.

klo 8.00 luokan 2 koulukoe Koulukentällä

klo 8.00 vet check (luokat 1, 3-4)

klo 10.00 luokan 1 maastoestekoe Niittykentällä

klo 10.00 luokan 3 maastoestekoe Niittykentällä

klo 15.00 luokan 4 maastoestekoe Niittykentällä

Keskiviikko 27.4.

klo 6.00 vet check (luokat 1-2)

klo 8.00 luokan 1 ratestekoe Tammikentällä

klo 12.00 luokan 2 rataestekoe Areenakentällä

klo 12.00 vet check (luokat 2-4 & 5)

klo 15.00 luokan 3 rataestekoe Tammikentällä

klo 17.00 luokan 5 koulukoe Koulukentällä

klo 18.00 luokan 4 rataestekoe Areenakentällä

Torstai 28.4.

klo 6.00 vet check (luokka 5-7)

klo 8.00 luokan 6 koulukoe Areenakentällä

klo 12.00 luokan 5 maastoestekoe
 

klo 20.00 Palkintojenjako luokat 1-4

 

Perjantai 29.4.

klo 6.00 vet check (luokat 6-7)

klo 8.00 luokan 5 rataestekoe Tammikentällä

klo 8.00 luokan 6 maastoestekoe

klo 15.00 luokan 7 koulukoe Areenakentällä
 

Lauantai 30.4.

klo 6.00 vet check (luokat 6-7)

klo 15.00 luokan 7 maastokoe
 

Sunnuntai 1.5.

klo 6.00 vet check (luokat 6-8)

klo 12.00 luokan 7 rataestekoe Areenakentällä

klo 18.00 Palkintojenjako luokat 5-8 Areenakentällä & gaala Hotel Luxin ravintolassa

Aikataulut tarkentuvat VIP:n mennessä! Pidätämme oikeuden muutoksiin mm. luokan peruuntuessa tai kasvaessa huomattavasti.

Tulokset (ratsukon perässä virhepistetilanne osakokeen jälkeen)

Ruusukkeet meille tarjosi Provinga. Tutustu valittujen varusteliikkeiden omiin sääntöihin ennen tuotteiden käyttöä. Mikäli ratsukolla on jo kyseinen tuote, voi sen vaihtaa saman liikkeen sisällä samanarvoiseen toiseen tuotteeseen.

Onnea kaikille sijoittuneille!

Luokat 1-4

  1. Kukkakimppu, palkintobanneri, 55v€ lahjakortti Equestrian Pro-varustekauppaan sekä luokkien henkeen sopivasti Tyylikäs Turvallisuus-teemalla valitut tuotepalkinnot: Varustekartanon Pegasus -heijastava ratsastusloimi (valinnainen väri, arvo 70v€) & Varusteponin Stripe+-kypärä (Valinnainen väri, arvo 170v€).
  2. 55v€ lahjakortti Equestrian Pro-varustekauppaan sekä Varustekartanon Varustekartano -pikeepaita (valinnainen väri, arvo 30v€) & Varusteponin SISUKAS8-palmikkoriimu (valinnainen väri, arvo 65v€).
  3. 45v€ lahjakortti Equestrian Pro-varustekauppaan
  4. 30v€ lahjakortti Equestrian Pro-varustekauppaan

Luokka 5

Voittaja palkitaan kukkakimpulla ja palkintobannerilla sekä lahjakortilla Kuuvuoreen kenttävalmennusviikonloppuun (valinnaisesti yksi 
osa: kouluratsastus, maastoesteet, rataesteet tai kestävyys)* karsinapaikalla sekä Bed&Breakfast-majoituksella Wiisteen
Kartanossa. Arvo 350v€

Kaikille sijoittuneille 200v€ arvoinen lahjakortti Pennilän vierasvenesataman hotelli Luxiin (yksi yö 2 hengen Deluxe-huoneessa merinäköalalla). Tervetuloa viettämään ikimuistoisia hetkiä Pennilään!

Luokka 6

1. Kukkakimppu, 500v€, palkintobanneri, lahjakortti Kuuvuoreen kenttävalmennusviikonloppuun (valinnaisesti kaksi osaa: kouluratsastus, maastoesteet, rataesteet tai kestävyys)* karsinapaikalla sekä Bed&Breakfast-majoituksella Wiisteen Kartanossa. Arvo 450v€

Sijoittuneille ruusukkeet sekä rahapalkinnot ja tuotepalkinnot Tyyliä & Luksusta kenttäratsastukseen-teeman mukaisesti:

2. 500v€ + Sokka Luxuries Sokka Fendon Boots & Sokka Fetlock Boots (valinnaiset värit, arvo yht. 220v€)
3. 400v€ + Equestrian Pron WEGA Kilpailutakki (valinnaisessa värissä, arvo 210v€)
4. 300v€+ Sokka Luxuries Royal Dressage Saddle Pad & Royal Jumping Saddle Pad (Valinnaiset värit, arvo yht. 180v€)
5. 200v€+ Varustevaunun Jumping Revolution-jännesuojat & Beneto’s Helmiäishansikkaat (valinnainen väri, arvo yht. 63v€)

Luokka 7

1. Kukkakimppu- ja seppele, 2500v€, palkintobanneri, lahjakortti Kuuvuoreen kenttävalmennusviikonloppuun (valinnaisesti kolme osaa: kouluratsastus, maastoesteet, rataesteet tai kestävyys)* karsinapaikalla sekä Bed&Breakfast-majoituksella Wiisteen Kartanossa. Arvo 650v€

Sijoittuneille ruusukkeet sekä rahapalkinnot seuraavasti:

2. 1450v€

Kaikille luokassa sijoittuneille lisäksi tuotepalkinto Luksusta & Turvallista Kenttäratsastusta-teeman mukaisesti:

Varusteponin Stripe+-kypärä, Sokka Luxuries Sokka Fendon Boots & Sokka Fetlock Boots sekä  Sokka Luxuries Royal Dressage Saddle Pad & Royal Jumping Saddle Pad. (Valinnainen väri, arvo yht. 570v€).

* Voimassa kesän 2022 ajan. Käytettävissä vain kerran ja vain kyseiselle ratsukolle. Valmennusviikonlopusta tarkemmat tiedot sähköpostitse, vratsastuskoulu@gmail.com. Mikäli voittaja ei halua lunastaa valmennuslahjakorttiaan, voi hän luovuttaa sen toiseksi tulleelle.

Lähtölistat (* tuotos)

Nuorten hevosten maastoesteharjoittelu

CH Ulriikka Arvo – Sasfészek GA
FI Jenska Turola – Luodon Hunnunhurma
AX Daniel Hadvala – Indigo Lind
AX Freja Strand – Nox Pour Me A Moondust

 


Sivun koristekuvista kiitos ransu.kuvat.fi & Lucie Dimitrov.