Luttinen oli alunperin mun aviomiehen ratsuksi hankittu valkopäinen tamma. Alexandre kilpailikin sillä ihan kivalla menestyksellä niin kenttää kuin esteitäkin, jopa kerran tai pari koulua. Luttinen oli kuitenkin liian pieni sille, joten isomman hevosen etsintä alkoi oikeastaan ennen kuin parivaljakko ehti kunnolla tottua toisiinsa. Siinä sivussa mä olin jo herätellyt salasuhdetta Luttiseen lahjomalla sitä porkkanalla silloin, näkkärillä tällöin. Jokin siinä pienessä valkopäisessä olennossa vaan viehätti mua niin paljon, että kun Alexandre halusi siitä eroon, mä en myyntiin enää suostunutkaan.
Luttinen on pieni ja ketterä saksalainen ratsuhevonen. Se on kaunis kuin karkki, viehättävä ja hyvärakenteinen. Ja hei, se on myös fiksu, jota 95% mun hevosista jostain ihmeen syystä ei ole. Sitä ei tosin ihan aina uskoisi, sillä Luttinen on äärettömän säikky hevonen. Oikea mammantyttö! Tamma tunkee ihmisen syliin, jos taluttaessa tulee jotain epäilyttävää vastaan. Onneksi Luttinen on sen verta fiksu että harvemmin ehtii ottaa jalkoja alleen kun jo tajuaa, ettei maassa pyörivä lehti nyt välttämättä kuitenkaan syökään hevosia. Useimmiten Luttinen vain säpsähtää, joskus jopa pompahtaa paikoillaan, mutta tyyntyy sitten vain puhisemaan pelotuksille. Siinä mielessä Luttinen onkin todella luottavainen kaikkia ihmisiä kohtaan, pari rapsutusta ja se jo unohtaa ikinä pelänneensä mitään. Mutta tosiaan jos sitä yrittää pakottaa, kerää se äkkiä kierroksia eikä todellakaan uskalla tehdä enää mitään muuta kuin loikata pillastuneena pakosalle.
Hoitotoimenpiteet eivät Luttisen kanssa kuunaan ole aiheuttaneet harmaita hiuksia. Se on niitä hevosia, joista aina sanotaan ”kyllä huomaa sen olleen miesten hevosena”. Pah sanon minä! Luttinen vaan on niin fiksu, että tietää ettei kannata pullikoida, tai kaikessa kestää tuplaten pidempään.
Ratsastettavuudeltaan Luttinen on huononakin päivänä vähintään miellyttävä. Kuuliaisuudessa sillä olisi petrattavaa, mutta mitään tuhmuuksia tamma sen enempää ei tee. Luttinen säikkyy todella herkästi ja on todellinen arkajalka, ja jos sen yrittää väen vängällä pakottaa johonkin pelottavaan kulmaan vaikkapa, alkaa se vastustella rajustikin. Luttinen ei ihan äkkiä unohda kaltoinkohteluaan, ja saattaapa hyvinkin tehdä ratsastajansa olon epämukavaksi ihan vaan ohjia nyppimällä, pienillä sivuloikilla ja kokeilemalla menisikö kylkimyyry läpi. Pukittelemaan tamma onneksi äityy vain hyvin harvoin.
Luttinen on näppärä kuin taskukokoinen poni. Se kääntyy vaikka lantin päällä missä tahansa kiperässäkin estevälissä ilman mitään ongelmia. Kovin nopea se ei ole, ja sen laukka on aivan sanoinkuvaamattoman karseaa, mutta muutoin se on ratsastettavuudeltaan aivan huippuluokkaa. Esteillä Luttinen vaatii ratsastajaltaan sataprosenttista läsnäoloa ylittääkseen mitään puomia kummempaa estettä, muutoin se jää kyttäilemään eikä todellakaan luota itseensä pätkääkään. Irtohypytyksessä Luttinen onkin aina se tallin jumbo, joka ei ylitä ensimmäistäkään keppiä, vaikka ratsastajan kanssa parhaimmillaan hyppää todella hyvin.
