Olin jo tovin miettinyt kenttätammani, Vapun, astuttamista. Sen kisaura oli lähtenyt mainiosti käyntiin, mutten uskonut varsabreikin aiheuttavan suurta haittaa. Vappu oli sen verran nuori, että pieni tauko kisakentiltä saattaisi tehdä vain hyvää sen pääkopalle. En kuitenkaan halunnut vielä siitä varsaa omasta kenttäoriistani, vaan lähdin tutkimaan jalostusorikatalogeja. Kuin sattumalta törmäsin Rätvänän huikeaan Ralli-Ramiin, jota tarjottiin jalostukseen viimeistä kertaa. Sillä oli jo lukuisia jälkeläisiä, mutta oriin meriitit puhuivat omasta puolestaan. Tässä oli ori, jonka eteen oli nähty vaivaa – eikä se edes ollut helpoimmasta päästä. Oli pieni riski yhdistää se kiivaasluontoiseen Vappuun, mutta hei – minähän rakastin haasteita.

Kaikkien yllätykseksi Rallusta kuoriutui varsin fiksu ja säyseä nuori neiti. Toki Ralukalla on omia mielipiteitä ja ilmaisuvoimaa vaikka muille jakaa, mutta loppupeleissä se aina kunnioittaa ihmistä ja turvautuu tähän tilaisuuden tullen. Raluka onkin yllättävän arka ja saattaa säpsyä vihreitä miehiä niin tallipihassa kuin maneesin nurkissakin. Ihmeellistä kyllä, maastossa Ralukaa ei pelota mikään!

Hoidettaessa Raluka on hyvä sitoa kiinni, kiltteydestään huolimatta. Herkkähipiäisen tamman nahka värisee, jos sitä harjaa turhan hennoin ottein – taikka liian kovalla harjalla. Ralukan kanssa se kultainen keskitie tuleekin väistämättä tutuksi. Sama koskee myös satulointia ja loimitusta; et voi läjäyttää tamman selkään mitään varoittamatta tai se poistuu paikalta, mutta myöskin turha varovaisuus saa sen vain epäileväiseksi. Etenkin arat hoitajat saavat tamman varuilleen, se saattaa taluttaessa pysähdellä tai kieltäytyä tyystin kävelemästä esimerkiksi ovista. Tarhanhakureissuihin saakin varata ensimmäisillä kerroilla reilusti aikaa, sillä Rallu ei luota ihmisiin välittömästi. Toisinaan Raluka säikkyy jotain olematonta, kuten maassa rahisevia lehtiä, ja ottaa ritolat. Se antaa kuitenkin äkkiä kiinni, eikä karkulainen lähde pihapiiristä mihinkään.

 

Raluka on suomenhevoseksi kevyt ja freesi ratsastettava. Sen selässä vierailleet usein ihmettelevätkin, onko se oikeasti suomenhevonen vai sellaiseksi naamioitunut arabi. Naurahtaen totean vain, että kyllä siitä ne suokkimaisetkin piirteet löytyvät. Ralukalla on tapana nähdä maneesin nurkissa pieniä vihreitä miehiä, joita hätkähtäessään se pompahtaa yllättävän ketterästi sivuun. Varomaton päätyy maistelemaan hiekkaa tuossa tuokiossa – useimmiten Ralukan kanssa saakin unohtaa rauhalliset alkukäynnit ja käyttää sekin aika tehokkaaseen työskentelyyn. Toisina päivinä edes jatkuvalla syötöllä vaihtuvat tehtävät ja aktiivisena pitävä sisäkäsi eivät riitä; silloin Raluka tanssahtelee ja korskahtelee hermostuneena eikä millään rentoudu työskentelymoodiin. Rallun pää kestää melko huonosti vapaapäiviä, se kerää tavallistakin enemmän virtaa, joten sillä on joka päivä jotain pientä ohjelmaa.

Kimolla tammalla on erittäin laadukas laukka, joka luonnostaan rullaa pyöreänä ja kolmitahtisena. Useimmiten Ralukan kanssa aloitetaankin laukkatyöskentelyllä, vaikka se saattaakin tuntua nurinkuriselta – siinä saa isot lihakset kuitenkin nopeasti vertymään ja tamman huomattavasti vikkelämmin avuille kuin jos yrittäisi pakottaa sitä pysymään käynnissä. Niin paljon kuin Raluka käyntityöskentelyä inhoaakin, on sillä kuitenkin todella miellyttävä ja laadukas käyntikin. Hännän huiskiminen, kuolaimen pureminen ja alituinen ”joko mennään”-kysely eivät kuitenkaan nosta käyntipisteitä… Ralukan heikoin askellaji on ehdottomasti ravi. Se on pitkää ja koheltavaa, eikä tamma löydä tasapainoa ilman ratsastajan aktiivista apua. Jos sen antaa vaan mennä, ravista tulee päättömän kanan kaahaamista kentän laidalta toiselle. Pitkällisen työstämisen tuloksena Ralukan ravista on mahdollista saada ihan kelvollista, mutta miellyttävästä se on silti auttamattoman kaukana: parhaimmillaankin se pompottaa ja velloo kuin soutuvene myrskyn silmäkkeessä.

Koulutunneilla huomaa ensimmäisenä Ralukan herkkyyden: se osoittaa mieltään välittömästi, jos kokee ratsastajan käden vähänkin liian kovaksi. Raluka osaa myös vaatia moitteetonta istuntaa, esimerkiksi puristavat polvet tukahduttavat tamman eteenpäinpyrkimyksen välittömästi. Tamma muutoin on todella pyrkivää sorttia, joten omat virheet huomaa itsekin äkkiä. Ralukan kokoamiskyky on keskiverto, se vaatii todella paljon taustatyötä eikä tosiaankaan mene automaattisesti minkäänlaisessa muodossa.

Raluka ei säpäkkyydestään ja freesiydestään huolimatta ole järin nopea radalla. Oltiin sitten hallikisoissa tai ulkona kenttäradalla, vaatii Raluka jatkuvaa eteenratsastusta. Toisaalta se kestävyydessä peittoaa monet ratsukot mennen tullen. Rallulla on lähes täydellinen hyppytekniikka, joka vain paranee kun laukkaa malttaa työstää hieman.

Maastoon Rallu lähtee aina korvat hörössä ja innoissaan tepastellen. Meneekin muutama kilometri, että tamma malttaa rauhoittua ja laskeutua kaikille neljälle jalalleen tanssahtamelasta kuin mikäkin yli-innokas balettihyppelehtijä. Maastolenkin alku onkin hermojaraastavaa, jos aikoi rauhalliselle käyntilenkille, kun a alla onkin joka suuntaan pompahteleva superpallo. Kun Rallu vähän rauhoittuu – toisinaan vaan pitkän laukkapätkän myötä – on sen kanssa sangen miellyttää maastoilla, se kun ei säpsy mitään maastossa. Useimmiten sen kanssa kotiinpäin voikin tulla rauhakseen pitkin ohjin, josta maneesissa voi useimpina päivinä vain haaveilla.

Kisapaikoilla Rallu on aivan täpinöissään. Se ei suostu kävelemään ollenkaan vaan tanssahtelee kaula ja häntä kaarella kuin mikäkin arabi. Verkassa sitä ei kannata edes yrittää työstää käynnissä vaan panostaa suosiolla raviin ja laukkaan. Verryttelyyn on syytä varata reilusti aikaa, etenkin jos Raluka tuntuu kyttäilevän ympäristöä tavallistakin enemmän.