”Muista kehua, jos se pukittaa!”

Jumankekka voi poni olla tylsän hyvä. Ryyniksi nimetty ori on juuri niin tylsä kuin kauraryyneistä tehty harmaa puuro harmaana aamuna voi olla. Se ei säväytä, se ei sytytä, se ei tee mitään tuhmaa. Se ei pahus soikoon varmaan osaa edes keulia! No, toisaalta sen voi aivan hyvillä mielin laittaa samaan tarhaan ruunien kanssa, varmaan tammalaumassakin se katselisi hyvän  matkan päästä vähän anteeksi pyydellen. Ehkä juuri se varovaisuus ja sisäänpäinkääntyneisyys oli niitä, jotka työnsivät mut aluksi pois ponin luota. Mä olen kuitenkin tottunut vauhdikkaisiin, vähän riiviömäisiin poneihin, ja Ryyni on kuin brittiläinen herrasmies tweed-puvussaan.

Tai no, niinhän me luultiin. Kun Ryyni oli hetken meillä asustellut, siitä kuoriutui aivan toinen puoli. Hoitaessa se ei ollutkaan niin kiltti herranenkeli kuin kasvattaja oli antanut olettaa. Ryyni ei yksinkertaisesti tottele karsinassa, ei mitään eikä ketään. Ruunikko irrottautuu riimusta hankaamalla niskaansa seinään tai oveen, osaa avata solmut ja kävelee vapauteen vaikka ihmisen läpi. Taluttaessa se ohittelee, kävelee varpaille ja ottaa hatkat – siis tallissa. Ulkona ei mitään, mutta tallin ovista se toisinaan saattaa kieltäytyä tyystin kulkemasta. Mun oli ihan pakko kysyä tästä oudosta käytöksestä kasvattajalta, mutta se meni vaan hiljaiseksi ja mutisi jotain ”no, siinä kävi semmonen pikku… mutta ei siitä sen”- tuut tuut tuut. Jaaha. En siis ollutkaan ostanut maailman tylsintä eläintä, jippii!

Kun selkään pääsee, voi todeta Ryynin olevan sitten kuitenkin lempinimensä arvoinen tylsimys. Sen kanssa kaikki vaan on helppoa! Tai no, ei sentään ihan kaikki, Ryynillä nimittäin on melko kamalat ravi- ja laukka-askeleet. Ori kauhoo kyllä komeasti menemään, mutta rentouden ja rehellisen etenemisen eteen saa tehdä aika tavalla töitä. Ryyni ei helpolla kantaisi selän läpi vaan hakeutuu kuolaimen taakse ja notkoselkäiseksi kauhojaksi. Kestävyyttä oriilla on vielä melko vähän, joten se väsyy äkkiä rehellisessä muodossa työskentelyyn.

Esteillä Ryyni on kovin rehellinen suorittaja. Se ei pahemmin innostu (sääli!) vaan pikemminkin odottelee korvat pyörien, saako mennä ja mitä tehdään. Eipä ole kerta taikka kaksi kun valmentaja huutaa kentän laidalta, että kehu sitä pukittamisesta, että edes vähän innostuisi reppana! Erikoisen korkea-askelisen laukan vuoksi Ryynin ponnu meinaa loppua kesken, etenkin haastavammilla tehtävillä. Sinänsä voimaa ja tekniikkaa ruunikolta kyllä löytyy, mutta ihmeisiin ne eivät riitä ilman rehellistä pyörivää laukkaa. Monesti estetreenit Ryynin kanssa kannattaakin aloittaa menemällä reipasta laukkaa kentän ympäri kunnes askel alkaa kuin itsestään venyä.